Kylmän ja kolkon näköisiä karapilvi-tönkäleitä kiiti taivaalla ankaran pohjatuulen mukana. Niitä kulki niin tiheästi, ettei aurinko päässyt monasti taivaalta pilkistämäänkään. Oli niin kylmä, että vaikka ahkerasti koettiin työtä tehdä, tulivat kädet kuitenkin konttaan.
Tämän tähden hommasi eukko kahvia ja laitti minut sitä leikkuuväelle pellolle viemään. Minun tieni kulki, niin että tulin takapuolelta heidän luokseen. He eivät huomanneet siis tuloani. Eräs vaimo oli paapattamassa, että:
"Mitähän se Jumalakin ajattelee tuommoisesta epätoivoisesta miehestä kuin tämänkin talon isäntä on, joka väkirynnäköllä pakkaa Jumalan edelle?"
Samassa huomasivat he minut, kun yhä kävellessäni sänki rapisi jaloissani. Vähän häpeissään kääntyivät he kaikin minuun päin.
"Ei niin pidä tehdä kuin hyvä tulee, vaan niinkuin isäntä tahtoo. Samahan se sinullekin, Pirko, on mitä sinä teet, kun minä palkan maksan. Minulla on täällä aika mummu täynnä kuumaa kahvia. Kääreennytäämpäs kaikin sen ympärille ojan partaalle, juomaan lämmin kuppi viluiseen sydämeemme", sanoin minä kehottavaisesti ja pian oli väki härppimässä kuumaa kahvia.
Seuraavana yönä ei vielä tullut pakkasta, vaikka oli niin hirveän kylmä ilma. Tuuleskeli koko yön ja taivaskaan ei täydelleen se'estynyt. Saimme siis seuraavankin päivän pitkittää leikkaamista. Niin ahkerasti tehtiin työtä, ettei joudettu ruokalepoakaan pitämään, vaan joka sai viimeisen palansa niellyksi, tormasi pellolle; väki oli nyt oikein innostuksissaan, koska hekin rupesivat älyämään, että nyt kiire on tarpeesen; vieläpä sekin saatti innostuttaa, kun lupasin heille hyvän päiväpalkan.
Lauvantai-iltaan saimme leikkuun niin leikatuksi, ettei jäljelle jäänyt kuin pari peltotilkkua. — 'Pianhan se lyhyt virsi on veisattu'.
Jo iltapäivällä alkoi tuuli heiketä ja taivas se'estyä. Kymmenen ajoissa illalla oli niin tyyni, ettei haavan lehti värähtänyt. Taivas oli niin selkeä, että tähdet näkyivät taivaalla niinkuin talvisydännä ja kuu paistaa kaljotti niin kirkkaasti, että oikein varjonsa näki. Silloin osoitti lämpömittari jo yhden asteen kylmää.
Aamulla oli surkea näky nähtävänä. Niin paksusti oli kuuraa maassa, että olisi lunta luullut sataneen. Kaivolla olevissa astioissa ja muissa mataloissa vesipaikoissa oli melkein tuumaa paksu jää. Harmaa kaasu täytti ilman ja paksu pilvenjänkä oli korkealla auringon nousun edessä. Se nousi auringon edellä taivaalle, ettei aurinko voinut näkyä ennenkuin yhdentoista aikana aamulla. Kun aurinko ehti jängän edelle, ei se paksun huurun lävitse voinut valaista eikä lämmittää; huumottihan vaan niinkuin valju kuu olisi noussut taivaalle ohuen härmäpilven läpi vaalottamaan.
Oli niin tyyni, ettei koko luonnossa kuulunut väräystäkään, ei linnun ääntä eikä ihmistenkään toiminnasta syntynyttä liikkeen kahinaa. Kasvit seisoa töröttivät läpi jäätyneenä, suorana, peitettynä paksulla kuurakerroksella. Vahvat perunan varsikot olivat lupsauttaneet lehtensä pitkin vahvaa vartta ja varsi oli niin jäässä, että kun sitä taittoi, taittui se niinkuin jääkynttilä. Lyijyharmaa sumu tuntui raskaalta hengittää; oli niinkuin joku tukeuttava raskaus olisi painanut ja oikein tuntui rintaa karvastelevan, kun sitä hengitti keuhkoihinsa.