"Entäs kasvu?"
"Eipä siinä tuomiossa näkynyt kasvua tuomitun, kun se oli laskuvelka", sanoi Jaakko.
"Mene sitten", tiuskasi Kovanen, "mutta tuleppa vasta täältä velaksi ottamaan!"
* * * * *
Oli kulunut kolme vuorokautta. Silloin syttyi tulipalo Kovalassa. Kovan tuulen vallitessa kevätahavalla ei tulen valtaa saatu hillityksi, vaan se poltti perin pohjin tuon muhkean kartanon. Itaruudessaan ei Kovanen ollut vakuuttanut kartanoaan, ei kauppavarastoansa eikä muuta irtaimistoaan. — Tuota viittäkymmentätuhatta markkaansakaan ei hän ollut kerinnyt lähettää pankkiin. Sinne ne menivät nekin.
Tämä oli Kovaselle niin tuntuva isku, että hänen täytyi tehdä vararikko, eikä hän siitä sen koommin noussut. Mutta Möykky-Jaakon mökki seisoo vielä paikoillaan ja Jaakko levittää viljelystä raivaamalla yhä lisää uutismaita, valloittaen niin Suomea Suomelle, nousten itse ja luoden varallisuutta vielä jälkeläisilleenkin.
Seitsemäs kuva.
Kova isä.
Rikkaan Könölän tuvassa heilahteli kevein askelin parinkymmenen vuoden vanha solakka, kaunis neitonen. Hänellä oli hieno hipiä, kullankeltainen paksu tukka ja suuret, mustat silmät. Hän oli talon ainoa, Liisu niminen tytär. Samassa huoneessa liikuskeli myös askareitaan toimittaen varteva, siro ja sangen kaunismuotoinen nuorukainen. Tämä oli Könölän monivuotinen palvelija, Eetu Arvo.
Rauha, rakkaus ja yksimielisyys näytti vallitsevan talonväen kesken, sillä ilomielin he ahertivat yksistäneuvoin talon yhteisissä töissä.