Takala oli kunnallislautakunnan jäsen, jonka hallussa oli myös köyhäinhoito. Kylällä oli kuulunut huhuja Perttu Mähösen mökissä olevasta kurjuudesta ja niiden johdosta oli Takala tullut omin silmin tarkastamaan asianlaitaa. Heti rupesikin Takala toimiin, saattamaan tuota kärsivää perhettä ihmisten ilmoihin, saamaan parempaa hoitoa. Hän nouti kotoansa hevosen ja vei perheen vankkaan taloon. Heti kun he olivat ruokaa saaneet, haettiin pitäjän semmoisiin toimiin harjaantunut lukkari sitomaan pojan katkennutta jalkaa.
* * * * *
Yksinään jäi Mähönen kurjaan mökkiin. Kurjan ankara pohmelo repi ja raateli häntä. Päälliseksi Takalan puhe oli häneen syvälle iskenyt ja hän kärsi kauheita tunnonvaivoja sielussaan. Kaikki tämä yhteensä kouristeli tuota vankkaa miestä niin, että joka luunsolmu vapisi kuin kahila virrassa ja tuskanhiki valui virtana hänen päältään. "Ihmispeto — tappaa kaikki", soi yhtenään hänen korvissaan.
Sen päivän ja kappaleen seuraavaa yötä piehtaroitsi Perttu ryysykoossa rauhaa saamatta. Hän muisti elävästi koko sen aikaisen hurjan elämänsä, jolloin hän oli tuota juoppouden pahettaan harjoittanut. Hän muisti kaikki, kuinka hän oli laiminlyönyt perheensä ja saattanut ne suurimpaan kurjuuteen. Hän muisti kuinka hän useasti oli juovuspäissään lyönyt vaimoaan ja rääkännyt lapsiaan ja tämä tunto ja tieto teki kaksinkertaiseksi hänen tuskansa.
Nyt täytyi kunnan ottaa huostaansa hänen nälkäinen, viluinen, rääkätty perheensä, kun hän oli sen niin tunnottomasti laiminlyönyt — "ihmispeto tosiaankin", mietti Perttu itsekseen.
Takalan nuhdesaarna oli sattunut oikeaan aikaan, sillä Pertulla oli itselläänkin paha omatunto, nähdessään kaiken sen kurjuuden ja viheliäisyyden, mikä hänen ympärillään oli ja tietäessään mitenkä hän oli illalla kotiin tullessaan menetellyt perheensä kanssa. Tämmöisellä hetkellä on ihmissydän herkin ja nuhteille vastaanottavaisin. Paitsi sitä, ei kukaan koskaan ollut hänelle vastensuuta sanonut täyttä totuutta, mitä yhteiskunta hänestä ajattelee.
Puoliyön tienoissa törmäsi Perttu mökkinsä ovesta ulos yön pimeyteen; sinne hän katosi eikä kukaan tiennyt menikö hän maahan vai puuhun.
* * * * *
Tulemme toistamiseen Perttu Mähösen mökin paikalle. Mutta eihän koko entistä Mähösen mökkiä näykkään. Paikalla on nyt uusi siisti rakennus. Astumme sisälle ja meitä hämmästyttää. Siellähän on koko Mähösen entinen perhe koolla aivan toisessa asussa kuin ensinäkemällä. Kaikki ovat he nyt eheissä ja lämpimissä vaatteissa. Kaikin ovat he terveen ja iloisen näköisiä. Itse Pertunkin kasvoissa kuvastuu raitis ilo, kun hän toimeliaana laittelee saavia talontarpeiksi. Lapset telmivät iloisesti lattialla ja vanhimmat lapsista puuhaavat jossakin askareessa, toiset kuorivat perunoita, toiset tapailevat lakasemaan lattiaa. Emäntä toimittaa nyt illallisen pöydälle ja koko perhe pienimmästä suurimpaan kääreyntyy hyvällä halulla sen ympärille.
Illallisen päätyttyä korjaa emäntä ruuantähteet pois, siivoaa pöydän, ja nyt näyttää perheelle tulevan oikein henkinen iltahetki. Kaikin irtaantuvat he päivän huolista ja tehtävistä ja nauttivat vapaahetkestään, tyynin mielin odotellen levollemenoa.