"Voi raukkani", sanoi Perttu hyväillen vaimoaan, "Kuinka paljon kärsimyksiä olenkaan sinulle saattanut. Sinulla on, armaani, huono mies, olisit sinä ollut paremmankin väärti."
"Älä, ukko kulta, niin sano! Kerran oli se aika, että elämämme kävi sietämättömäksi, mutta se on ollutta ja mennyttä, enkä minä enää sitä muistele. Nyt kun elämämme on niin suotuisaksi ja hyväksi kääntynyt, tunnen selvästi, että minulla on paras mies maailmassa mitä kellään aviovaimolla olla saattaa. — Jumala on sinun silmäsi aukaissut", puheli vaimo samassa salaa hellästi näppien Perttua, etteivät suinkaan lapset tätä huomaisi.
"Niin, Hän teki sen Takalan kautta ja nyt olen semmoinen kuin olen", sanoi Perttu ja hänen mielensä teki tuhrasta käsiselällä silmänurkkiaan, sillä hän tunsi niiden pyrkivän liiaksi kostumaan.
Perttu kiikutteli polvellaan Antti-poikaa samalla kun puheli vaimonsa kanssa.
"Nyt sinä olet hyvä isä", sanoi poika silitellen isänsä partaa.
"Olinkos silloin hyvä isä, kun katkasin jalkasi?"
"Et; silloin olit pahempi kaikkia muita isiä ja olit niin rumakin, etten ole koskaan niin rumaa nähnyt. Mutta nyt kun olet tullut hyväksi, olet tullut komeaksikin", tuumaili poika.
"Nytkös minä sitten olen tullut paremmaksi? kysyi Perttu.
"Sittenhän sinä paremmaksi tulitkin, kun sinä minun jalkani katkasit", puheli Antti lapsen viattomuudessaan.
Perttu ymmärsi kaikki lapsen puheet sydämensä syvimmässä. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä ja hän painoi hellästi poikaa rintaansa vasten.