Siinä välillä oli järvi, jonka poikki tie vei taloon. Pyryilmoilla oli tie mennyt umpeen, ja nyt pimeässä oli vaikea tietää mihin suuntaan oli mentävä. Hevonen kuletteli heitä ympäri järveä ja viimein emännän kumppanin täytyi lähteä tietä hakemaan. Puolen tunnin päästä osuttiin takaisin maantielle ja yritettiin sitä myöten pyrkiä johonkin taloon. Mutta äkimys hevonen ei totellutkaan, nousi vaan pystöön ja kierasi valjaat rikki. Jotenkuten kötystivät he ne kiinni ja yrittivät uudelleen. Sama temppu. Kolmannen kerran kun yritettiin, sysäsi hevonen rekensä maantienojaan, johon he kaatuivat ylönkuppuraisiaan. Ei ollut muuta neuvoa kuin täytyi jalan kulkea takaisin neljänneksen päässä olevaan taloon yöksi.
Tämmöisessä rähjäyksessä vilustui emäntä kovin. Vielä ruumiissa oleva lentsu yltyi siitä paljon pahemmaksi kuin oli osattu aavistaakaan.
Isäntä tunsi taudin oireet ja pelkäsi jo pahaa. Hän rupesi toimittamaan emäntää maata lämpimään kamariin ja peitteli hänet huolellisesti. Kun aika tuli, meni hän itsekin maata.
Noin kello yhdentoista aikoina kysyi emäntä: "Onko isä valveella?"
Isäntä hyppäsi heti lattialle.
"Nouda, hyvä ihminen, lunta käsiliinalla minun päähäni, sillä se on niin kipeä että halkee."
Isäntä viritti tulen lamppuun, vetäsi kengät jalkaansa, kävi sieppaamassa lunta käsiliinan sisään ja kääräsi sen emännän pään ympäri. Sitten meni hän herättämään muutkin, jotka myöskin tulivat sairashuoneeseen.
Kaiken yötä muuteltiin lunta sairaan päähän aina kun entinen lumi alkoi sulaa. Sairas rukoili ehtimiseen, ettei häntä liikuteltaisi vähintäkään, taikka muutoin hän kuolee siihen paikkaan. Kolmen aikana aamulla katosi emännältä puhekyky ja neljän aikana jätti elämä hänet.
Kyllä silloin itku maisti. Kauheana todellisuutena aukesi nyt kaikkien eteen, mitä he olivat kadottaneet. Siinä makasi nyt hengetömnä se hellä perheen äiti, joka niin suurella huolella ja lempeydellä oli perhettään hoitanut ja vaalinut ja jonka järjestävä, huolellinen käsi oli kaikki saanut niin hyvään järjestykseen ja sopusointuun. Mihin nyt joudutaan? Kuka nyt järjestää, hoitaa ja tasoittaa kaikki? Kuka lempeällä ja pehmeällä luonteellaan saa rauhan ja rakkauden pysymään lukuisan perheen kesken? Kaikista tuntui siltä, ettei kukaan muu ole talossa mitään tehnyt eikä toiminut, vaan kaikki mitä oli olemassa, oli emännän ansiota ja työtä.
Koko talonväki oli kuin tyrmistyksissään tästä odottamattomasta tapauksesta. Istuttiin mikä missäkin nurkassa itkeä tihistämässä, älyämättä mistään mitään. Vasta iltapäivällä toipuivat piiat sen verran, että laittoivat väelle ruokaa.