Kuinka sinä, rakkaani, niin vähäpätöisen asian voit noin kovin pahaksesi panna? Eihän koko tapauksessa ollut mitään sen pahempaa kuin mitä joka aika sattuu perheessä tapahtumaan. Jos tietäisit kuinka hellästi ja kiihkeästi sinua rakastin, et olisi minulle niin kovia sanoja sanonut. En ole silmäntäyttä koko yönä nukkunut, itkenyt olen vaan katkeamatta. Toivon kuitenkin, ettet noin vähäpätöisen asian anna turhaksi tehdä niitä helliä suhteita, jotka nykyään välillämme on vallinnut, eikä niitä pyhiä lupauksia, joita toisillemme olemme luvanneet.
Tätä kirjoittaa sinua aina hellästi rakastava, mutta nyt murheellinen
Emmasi."
Kummastellen luki Nikke tuon kirjeen ja sen tehtyään kirjoitti hän seuraavan vastauksen:
"Emma.
Siinäpä se nyt on. Sinä pidät aivan vähäpätöisenä ja mitättömänä äskeistä tapahtumaa ja sanot semmoista tapahtuvan useinkin perheiden kesken. Tällä paljastat vaan oman paatuneen mielesi, sillä se osoittaa, että tuommoinen meno on sinulle jo tullut tavaksi. Lausua vanhemmilleen tuommoisia ilkeitä sanoja, on suurin rikos mitä ihminen voi tehdä, ja kuitenkin se on sinusta vaan vähäpätöinen asia. Jospa se olisi ollut edes hetkellinen hairahdus, olisi se ollut toista, mutta sinä katsot sen erikoiseksi oikeudeksesi, eikä kaikesta tuosta näy pienintäkään katumuksen merkkiä. Kiitän onneani, että tulin ajoissa sinut tuntemaan. En olisi tahtonut joutua elinajakseni sinun kanssasi kurjaakin kurjempaa elämää viettämään. Älä yritäkään minun nykyistä mielialaani toiseksi muuttamaan, sillä se ei tosiaan tapahdu.
Jää hyvästi ja ijäksi!
Nikke."
Pois jäi nyt Emmalta iloisuus ja helkevyys. Alakuloisena kuljeskeli hän vaan yksiksensä, eikä kaivannut kenenkään seuraa.
Niken kotona asui eräs kansakoulun opettajatar. Nikke oli ainakin osottanut opettajattarelle veljellistä ystävyyttä, mutta sen syvempää vaikutusta ei tyttö ollut hänen sydämessään löytänyt. Tähän saakka oli Emma yksin vallinnut Niken sydäntä niin, ettei siellä ollut kenellekään muulle sijaa.