Poislähtiessäni jättelin heidät sydämellisesti hyvästi, toivottaen, että heidän kotielämänsä pysyisi onnellisena heidän elämänsä loppuun saakka.
Viidestoista kuva.
Veljekset.
He olivat vielä semmoisia pieniä vesseleitä, että hätinä kykenivät omin neuvoinsa kävellä vaapertamaan. Ei kukaan voinut sanoa, kumpi heistä olisi ollut isompi tai pienempi, kumpi laihempi tai lihavampi, kumpi rumempi tai kauniimpi, ja pitipä olla oikein tarkka tuntija, jos mieli tietää, kumpi heistä kumpikin oli. Ei ole kummakaan jos niin oli, sillä eipä moni juuri tiennyt sitäkään, kumpi heistä oli vanhempi; ainoastaan äiti sen tiesi, kumpi heistä oli ensiksi päivänvalon nähnyt, sillä he olivat kaksoiset. Toiselle heistä pantiin nimeksi Aappi ja toiselle Saku. Niin yhdennäköiset olivat lapset, että saadakseen selvän kumpi heistä kumpikin oli, täytyi pitää punaista rihmaa toisen kalvosessa.
Rämät kauniit lapset eivät ottaneet syntyäkseen mistään ylevästä ja rikkaasta perheestä, vaan aivan köyhistä vanhemmista, tuosta Katajamäen Jussin kuuluisan köyhästä perheestä.
Jussi oli kyllä kelpo mies ja teki työtä kesät talvet hengen edestä, mutta hänen ansionsa eivät riittäneet lukuisan perheen toimeentuloksi. Ennestään hänellä jo oli kuusi lasta ja nyt vielä annettiin lisäksi kaksi yhtaikaa.
Katajamäen-Jussi ei ollut mikään nurrusunteri, sillä hän oli oppinut ottamaan vastaan niin pahan kuin hyvän päivänkin ja oli aina yhtä iloinen. Hän rakasti vaimoaan kaikesta sydämestään ja poisti iloisuudellaan vaimoltaan kaikki surut ja huolet, jos jolloinkin semmoisia sattui tulemaan.
"Näetkös, Riitu, kuinka Jumala meitä rakastaa, kun hän uskoo meille niin runsaasti noita lahjojansa. Taasenkin lahjoitti meille kaksi noin kaunista poikaa", tuumaili Juho lasten synnyttyä vaimolleen, hyväillen häntä.
"Niin, mutta millä ne kaikki elätetään?" sanoi vaimo huolehtien.
"Älä siitä huolehdi, kyllä Jumalalla on rikkautta. Maailma on avara ja kyllä siellä meidänkin lapsemme osansa saavat, kun vaan heissä on miehuutta siihen kiinni tarttumaan", lohdutteli Juho.