Eräänäkin kertana kun he lähtivät tallustelemaan eräästä vankasta talosta, jossa heitä oli yltäkylläisesti ruokittu, huomasivat Katajamäen kaksoiset, että heitä ajoi takaa kolme poikaa ja eillimäisellä oli kädessä ruoska, jolla hän lyödä hutki ilmaa. Veljekset huomasivat kohta, että takaa-ajo tarkoitti heitä. Niin pian kuin suinkin kerkesivät, koettivat he piiloutua lähellä juoksevan korkea-ahteisen, monimutkaisen luonnonojan rantapensaikkoon. Mutta noilla takaa-ajajilla oli vainukoiran vaisto ja pian he tapasivat nuo vähäiset veljekset. Eihän muuta kuin alettiin ruoskineen käydä päälle.

"Miksi te meitä vainootte, emmehän me teille ole mitään pahaa tehneet?" sanoi Saku, asettuen veljensä kanssa niin miehuulliseen vastarintaan kuin suinkin voi.

"Ei tässä nyt käräjöimään, vaan maistakaa tästä!" sanoi ruoskanheiluttaja ja lyödä läimäytti samassa Sakua kasvoihin niin, että veri tuli huulesta.

Mutta tätä ei ruoskamiehen olisi pitänyt tehdä, sillä samassa hyökkäsi Aappi roikaleen kinttuihin ja kaasi hänet alleen. Vaikka tuo Poro-Annan Vihtori oli maankuulu kaikesta ilkeydestään, ei hänessä kuitenkaan ollut miestä nousemaan tanakan Aapin alta. Kynsin hampain koetti Aappi saada häntä rangaistuksi ja hän oli niin ketterä, että jos hänen vastustajansa koetti millä tavoin hänestä erilleen päästä, oli Aapilla jo kymmenenkin temppua sitä estämään. Kuitenkin olisi Aapin tainnut lopultakin huonosti käydä, sillä nuo toiset takaa-ajajat olivat toipuneet hämmästyksestään ja alkoivat mukiloita häntä takaapäin, mutta siinä oli jo Saku ja ankara ottelu alkoi. Kaksoiset olivat niin toki-ottoja, etteivät he huolineet olivatko kumossa vai pystyssä, mutta kynsin hampain olivat he vihollisissaan kiinni. Viimein täytyi Poro-Annan Vihtorin joukkoineen lähteä käpälämäkeen.

Mierolla kulkeminen kävi pojille yhä enemmän ja enemmän vastenmieliseksi ja päästyään tuonne kolmen neljäntoista vanhaksi, pyrkivät he jo väkisinkin jäämään taloihin jotakin tekemään, ettei heidän olisi tarvinnut olla kulkeella.

Kaikissa tuumissaan ja mietteissään olivat he yksimieliset. Yhden ainoan kerran tuli heille erimielisyyttä, joka oli sukeutua riidaksi. Kävi näet sillä tavalla, että Poro-Annan Vihtori sattui ypö yksinään veljesten pariin. Saku vaati kovasti, että nyt hänelle kerrankin kostetaan ilkeytensä, mutta Aappi pani kovasti vastaan.

"Mitä meille siitä hyvää lähtisi, jos me nyt häntä myllyyttäisimme?" arveli Aappi.

"Onhan hän meille tehnyt syyttä aikojaan niin paljon kiusaa ja ilkeyttä, ettei ensinkään ole liikaa, vaikka vähän häntä löylyytämmekin", intti Saku.

"Älkää pahaa pahalla kostako, sanotaan jo katkismuksessa ja olen kuullut sanottavan, että tee hyvää tai pahaa, niin edestäsi sen löydät."

"Sinä olet mielestäsi niin viisas, että luulet kaikki tietäväsi", sanoi
Saku närkästyen.