"Älä, hyvä veli, niin sano. Koetapa nyt ajatella, olenko puhunut väärin. Sen minä vaan sanon, etten nyt ryhdy neuvoasi seuraamaan. Ellet luovu aikeestasi, niin ryntää sitten Vihtorin kimppuun jos uskallat, mutta minulta et apua saa."
Sen sanottuaan Aappi meni Vihtorin luo, puhutteli häntä ystävällisesti ja vaihettipa hänen kanssaan vielä vyönlukkoakin.
Sen koommin ei veljesten välillä kuulunut koko jupakasta mitään.
Kului muutamia päiviä. Vihtori sattui uudelleen tulemaan veljeksiä vastaan, ja nyt hän lyöttäysi heidän mukaansa. Heillä oli kuljettavana noin virstan pituinen taival. Sillä välillä oli iso vetinen puro, eikä sen yli ollut muuta porrasta kuin yksi iso hirsi. Oli satanut ja hirsi oli liukas. Puron yli oli edellä menossa Saku, hänen jälessään Vihtori. Keskellä puroa luiskahti Sakun jalka ja hän putosi päistikkaa veteen. Aappi päästi kauhean hätäisen parauksen, sillä puro oli virtava ja syvä. Mutta samassa tuokiossa paiskautui Vihtori Sakun jälkeen, sai häntä niskasta kiitti ja veti hänet ahteelle. Siinä he sitten kuivailivat päivän paisteessa märkiä vaatteitansa, ennenkuin lähtivät liikkeelle.
"Olipa tuo Vihtori kuitenkin hyvä poika, kun veti minut ojasta pois", sanoi Saku veljelleen, kun he sitten kahden jatkoivat matkaansa.
"Olisitkos nyt hyvilläsi, jos olisit saanut tässä tuonnoin pieksää myllyyttää Vihtoria, ja olisitko voinut siinä tapauksessa odottaa häneltä apua?" sanoi Aappi.
"Älä puhu, veljeni, enään mitään siitä", sanoi Satu ja tarttui veljeään kaulaan.
* * * * *
Viisitoista vuotisia olivat Katajamäen veljekset, kun he pääsivät muutamaan syrjätaloon renkipojiksi. Kyllä koetettiin olla ahkeria ja terhakoita, jottei heitä vaan pantaisi pois ja etteivät joutuisi uudestaan mierolle.
Ystävällistä talonväkeä veljekset palvelivatkin kolme kokonaista vuotta, ottamatta koko aikana mitään palkkaa, vaikka heille sitä jo lopulta tarjottiinkin; ainoastaan vaatteenapua heille annettiin.