"Olisiko teillä työtä, minä kyllä joutaisin sitä pieksämään?" sanoi
Vihtori.

"Kyllä on, kun vaan halunnet sitä tehdä", sanottiin.

Niillä puhein jäi Vihtori taloon. Hän pysyi siellä yhtämittaa useampia vuosia, eikä hän koskaan kysynyt paljonko hänelle maksetaan palkkaa; oli ja eli vaan niinkuin kotonaan. Talosta hänelle tehtiin vaatetta ja annettiin tavasta rahaakin. Hän oli uskollinen kuin koira ja teki työtä urhoollisesti; oli niinkuin hän olisi pitänyt itseänsä perheeseen kuuluvana.

Eräänä lauvantai-iltana oli tultu yökuntaniityltä kotiin. Kun oli kylvetty ja illallinen syöty, rupesi Saku muun väen levolle mentyä hakkaamaan nurkantakaisia. Tupa oli siistitty, pöytä ja lattia puhtaiksi pestyt, eikä roskanhippuakaan näkynyt lattialla. Periakkunan alla penkillä istui Saku ja hakata nolkutteli tupakkahakkurissa palturia. Pöydällä oli tupakkaseula ja pari tuohitönttöä, johon hän pakkasi hienonnetut tupakat.

Kun hän siinä yksin hiljaisuudessa työskenteli, tuli Riikka, hänen vaimonsa, siihen ja alkoi puhella hänen kanssaan.

"Sen minä sanon, että meidän pitää erota Aapista ja Annasta ja vielä heti paikalla, sillä minä en rupea heidän kanssaan pitemmältä asumaan", sanoi Riikka.

"No mitä heissä on sitten vikaa?" sanoi Saku.

"Vielä häntä kysyy. Eihän tässä ole kellään muilla sanansijaa, Annahan se komentaa ja määräilee kaikki, enkä minä jaksa häntä kärsiä", puhkuili Riikka.

"Senpä mä tiesinkin. Anna on niin siivo ihminen, etten ole monta semmoista nähnytkään. Hän ei puhu päiväkausiin kenellekään mitään, pahaa ei ensinkään ja tekee asiaa niin paljon kuin kerkiää. Mutta sinä olet niin paha ja ylpeäsisuinen, että kaikkien sinua pitäisi passata ja kumarrella. Päiväkaudet sinä piikkeilet ja kärtyilet kaikille ihmisille, etteihän sinuun voi olla tuskaantumatta parhaalla tahdollaankaan. Ettes häpeä! Annahan tähän on tuonut mitä meillä on ja sinä julkeatkin olla tuommoinen. Sinun ei tarvitse puhuakaan eroamisesta, sillä minä en eroa veljestäni niin kauan kuin elän", tuumaili Saku vakavasti.

Riikka lähti vihapäissä tuihuten pois. Hän sieppasi tuvasta mentävän kamarin ovesta avaimen ja sanoi: "Siellä semmoinen mies olkoon, eikä sinun tarvitse tänne enään tosiaan tulla", ja löi samassa oven lukkoon.