Yht'äkkiä kumartui hän emännän puoleen ja sanoi kuiskaamalla:
»Minä rakastan teitä sydämeni pohjasta», ja samassa hapuili hän Siinan kättä omaansa.
»Mitä te nyt puhutte! Minä olen rakkauteni luvannut yhdelle ainoalle miehelle, ja se riittää. Minulla ei ole rakkautta antaa kenellekään toiselle», sanoi Siina lujasti.
»Eihän toki niin. Luulen teidät tuntevani», sanoi ylioppilas ja samassa hän kietoi kätensä Siinan ruumiille.
Siina kauhistui kovin tuota tekoa. Hän riuhtaisi itsensä irti tuosta tungettelijasta, ja niin hän seisoi muutaman askeleen ulompana tuota hävytöntä nuorta miestä.
»Oletteko tuommoinen! Missä teidän oikeuden ja totuuden tuntonne nyt on?» sanoi Siina, ja hänen kasvonsa olivat tavallista punakammat äkkinäisen hämmästyksen takia.
Ylioppilas ei uskonut vielä tuotakaan. Hän luuli Siinan käytöstä vain tavalliseksi naisen oikuksi, jommoisia hän ehkä oli ennen tavannut.
Hän hyökkäsi nyt Siinaan käsiksi ja koetti häntä valloittaa.
Äkkinäisellä voimain ponnistuksella riuhtaisi Siina taasenkin itsensä irti ja samassa läimäytti hän aika korvapuustin ylioppilaalle. Mutta kun sekään ei auttanut, päästi hän kamalan hätähuudon.
Samassa syöksyi pensaikosta esiin roteva mies. Tämä oli Siinan veli Nartti, joka myöskin sattui olemaan iltakävelyllä tuossa kauniissa järvenrannan metsikössä.