»Kuinka sinä minun tietämättäni menet tänä aikana viljaa myömään? Oletko tehnyt lukua, riittääkö hinkalossa viljaa talouden tarpeiksi uutiseen saakka? Minä luulen, että jos sinun haltuusi yksinomaan jää talouden hoito, rupeaa hiiret hinkaloissa pian koppia lyömään», tuumaili Siina Tommille.
»Jo nyt on kumma paikka! Kyllä minä olen huono isäntä, kun en saa kohta rikkaa ristiin panna ilman sinun luvattasi», nureksi Tommi.
»Ei sinun tarvitsekaan. Meitähän on kaksi ja 'yhteisöthän ne ovat satimet karjamailla.' Mitä se sitten sinua haittaa, vaikka taloudelliset asiat punnitaankin yhteisesti, sillä kaksi voipi paremmin asiat harkita kuin yksi?» sanoi Siina.
»Haittaapa se. Eihän noiden muiden isäntien tarvitse olla tuommoisen komennon alla», tuumaili Tommi.
»Olkoon muualla miten tahansa, mutta meillä sen täytyy niin olla», sanoi
Siina yksikantaan päättävästi, ja siihen se asia jäi.
Tämmöiset kohtaukset painuivat syvälle Tommin sydämeen. Ja vielä päälliseksi tuo ankara puhtaus ja järjestys, josta hän alituisesti sai muistutuksia. Kaikki nämät yhteensä vaikuttivat sen, että Tommi tunsi olevansa liika henkilö perheessä, jolla ei ole muuta tekemistä, kuin olla alituisesti voimattomana välikappaleena vaimonsa käsissä. Hän ei saanut olla minkään määrääjänä, ei minkään kaupan tekijänä, vaan kaikissa häntä käskettiin, velvoitettiin ja komennettiin.
Tuntien tämmöistä sortovaltaa harjoitettavan, ei perillisen syntyminenkään voinut hänen synkkää mieltään ilahuttaa.
Kun lapsen syntyminen oli onnellisesti tapahtunut ja äidin henki pelastunut, tunsi Tommi tehneensä kaikki velvollisuutensa. Synkkämielisenä ja vähäpuheisena oleskeli hän melkein yksinään, eikä kutsuttunakaan monasti käynyt vaimoaan ja lastaan katsomassa.
Hento vaimo ei täydellisesti parantunut kaukaan aikaan lapsivuoteesta. Tällä välin makasi Tommi usein yönsä väen puolella. Ei hän suurin välittänyt makuusijastaan, kääräisi vaan jotakin päänsä alle ja kytjähti penkille maata. Useakin tarjosi Tommille vuodettansa, mutta Tommi sanoi vain: »Kiitoksia paljon, pitäkää itse vaan vuoteenne, kyllä minä tässä toimeen tulen.»
Isännällä oli omalla puolellaan kylläkin komea ja pehmeä vuode, mutta hän tunsi itsensä siellä niin vieraaksi ja ikäänkuin armoilla eläjäksi.