»Mikä sinut tänne osoitti? Enkö täälläkään saa olla rauhassa? En suinkaan nyt ole ollut sylkemässä hienoille lattioillesi enkä tahrimassa huoneitasi», sanoi Tommi ärtyisästi.
»Älä niin sano, Tommi! Minä en tiedä tehneeni sinulle mitään pahaa; sinä olet paennut omaa itseäsi. Mutta minä olen velvollinen etsimään sinua, vaikka vielä mihin menisit, sillä minä olen Jumalan edessä vannonut rakastavani sinua kaikissa elämän vaiheissa kuolemaani asti», sanoi Siina lujasti ja istuuntui ovipieleen tuolille.
Tommi näytti hyväisestään hämmästyvän Siinan rohkeasta ja lujasta puheesta. Hän jäi sanattomaksi ja näytti miettivän, pää käsiin nojattuna.
»Aiotko sitten jäädä tänne?» kysyi Tommi kolkosti.
»Se on tarkoitukseni, enkä aiokaan sinua enää koskaan jättää, kun kerran olen sinut löytänyt», sanoi Siina.
»Kyllä sinun on lähteminen täältä», sanoi Tommi tylysti.
»Kyllä aivankin kernaasti, kun vaan yhtenä lähdetään», myönti Siina.
»Se ei tule koskaan tapahtumaan», sanoi Tommi jyrkästi.
»Niinpä minä jään tänne sinun luoksesi», sanoi Siina päättävästi.
»Kuinka se käypi päinsä? Mitenkä silloin käypi lapsen ja talouden?» sanoi Tommi ikäänkuin säpsähtäen Siinan lujaa päättäväisyyttä.