* * * * *
Kylässä liikkui tulirokko, tuo lasten ankara surma. Vaikka Käkelä olikin syrjässä isosta kylästä, osui tauti kuitenkin sinne, ja Kerttu sairastui siihen. Kertun isä kävi penikulman päässä olevalta lääkäriltä neuvoja kyselemässä. Lääkäri antoikin tarpeellisia ohjeita sairaan hoidossa ja kirjoitti lääkkeitä. Vaikka noita apukeinoja koetettiin tarkoin seurata, tuli Kerttu kuitenkin hyvin heikoksi. Yöt ja päivät valvoi joku aina Kertun vuoteen ääressä. Paljosta valvomisesta uupuivat vanhempain voimat.
Kun majamiehet tuon huomasivat, tarjoontuivat he vuorostansa valvomaan sairasta.
Eräänä yönä istui Matti Kertun vuoteen vieressä, hartaasti pitäen silmällä, tarvitsisiko Kerttu jotakin. Huonosti palava talikynttilä loi himmeää valoa huoneeseen.
Yhtäkkiä avasi Kerttu silmänsä ja loi katseensa Mattiin.
»Matti», kuiskasi Kerttu tuskin kuultavasti ja ummisti silmänsä.
»Niin, kullannuppuseni, tahdotko mitään?» kysyi Matti hellästi.
»Ottaisin juomaa», kuiskasi lapsi.
Hellävaroin nosti Matti karkeilla käsillään sairaan istumaan vuoteeseen ja antoi hänelle virkistävää juomaa. Sitten valahti Kerttu jälleen maata.
Hellästi katsoi Matti Kerttua, kun tämä siinä voimatonna ja taudin kanssa kamppailevana puolihorroksissa heikkona riuvotti. Hän otti vaarin jokaisesta lapsen nykäyksestä, väreestä, jopa silmälautain värähtelemisistä.