»Eipä niitä näy.»
»Ovat tuolla eteisessä.»
»No, minkätähden sinä olet noin onnettoman näköinen; vertakin valuu lakkisi alta ja olet märkänä kuin kuikka, vaikkei enää sadakaan?» kysyivät toverit.
»Olisittepahan itse olleet siinä löylyssä, ette tuommoisia kyselisi. Matka kävi onnellisesti. Perille päästyäni ostin lelut ja lähdin heti paluumatkalle. Mitään vastuksia en tavannut tiellä, ennenkuin tässä lähellä kylää. Noin kolme kilometriä tästä hyökkäsi metsästä kolme miestä kimppuuni. Toivoen kohta pääseväni perille en arvannut pitää varaani, ajatuksissani kun kävelin. Tämän tähden pääsi eräs heistä tietämättäni aivan lähelle minua. Hän tarttui minua kurkkuun, kähisten: 'Rahasi tänne, taikka…!' Samassa löi toinen kangella päähäni. Menin toiselta jalalta polvilleni. Hyppäsin ylös ja kieraisin itseni irti kuristajastani. Samassa annoin hänelle kämmenelläni semmoisen läimäyksen, että hän lensi tuotakin tuokemmaksi kovaan kivikkoon selällensä. Kankimies heilutteli sillä välin kankeansa huimaavaa vauhtia, mutta kun olin vapaallani, ei hän osannut minuun. Syöksyin käsiksi häneen, sain kangesta kiinni, nykäisin sen pois hänen käsistään ja aloin sillä huimia molempia miehiä takapuolille, sillä en uskaltanut heitä luille lyödä. Molemmat miehet lähtivät nyt käpälämäkeen niin kiireesti kuin kerkesivät, ja niin olin heistä päässyt», selitteli Matti.
»Eivätkö lelut menneet säpäleiksi tuossa kahakassa?»
»Eivät menneet, sillä nähdessäni mitä tulee ennätin ne pistää muutaman kiven suojaan.»
»Mutta entä tuo kastuminen?» utaisivat toiset.
»Nuot veitikat olivat hyvin harkinneet asiansa. Niinkuin tiedätte, on tällä välillä syvä puro, joka sateesta paisuneena oli tulvillaan. Ettei heidän uhrinsa pääsisi heidän käsistään pakenemaan kylään, olivat he kiskoneet puron yli laitetut portaat pois. Eihän minulla ollut muuta neuvoa kuin täytyi kahlata puron yli, ja vettä oli niin paljon, että menin muutamasti umpeenkin.»
»Eivätkö lelut kastuneet?»
»Eivät. Pidin niitä käsissäni korkealla pääni päällä», sanoi Matti.