»Taitaisipa olla», myönsi Jussi.
Molemmat miehet vartoivat aikaa, milloinka saisivat Riikkaa tavata yksinään, ja tilaisuuden tultua menivät he hänen luoksensa.
»Mikä Riikkaa vaivaa, kun olet niin alakuloinen etkä välitä muista mitään?» kysyivät miehet.
»Mitä, eihän minua mikään vaivaa… Miksi sitä kysytte?» sanoi Riikka, ja selvästi näki, että hän oli kovasti hämmästyksissään.
»Kysymmehän vain. Ajattelimme, että jos tulisit sairaaksi, mikä silloin olisi neuvona», sanoivat miehet.
»Ei minua mikään vaivaa, saatte olla aivan huoletta», sanoi Riikka ja poistui tavallista tulehtuneempana.
Vaikka Riikka näin teetteli itsensä terveeksi, ei hän kuitenkaan saanut tukkimiehistä levottomuutta poistetuksi, sillä hänen alakuloisuutensa ja yksinäisyydenhalunsa yhä vaan jatkui, vieläpä pahenikin.
Kun kevät kului ja lumi alkoi pehmetä, ei Riikka noussutkaan koko päivään ylös, ja hänen pahoinvointinsa näytti yltyvän.
Tämä havainto huoletti kovin tukkimiehiä, mutta enimmän kuitenkin Mattia ja Jussia.
»Eiköhän olisi parasta, että käytäisiin tarkastamassa kesken päivin, kuinka Riikan laita on? Kovinpa sen tila näytti aamulla epäiltävältä», esitteli Jussi Matille.