»Mutta ethän sinä saa akkaakaan, ellet käy ensin ripilläsi», sanoi emäntä puolileikillään.
»Mitäpä tämmöinen mies akalla… Hyväpä, kun omankin henkensä elättää», arveli Heikki jurosti. — — —
Pieni oli vielä Kirves-Mikkola talokseen, mutta työvoimia oli siinä sivussa lisääntynyt ikäänkuin tietämättä. Itse isäntä oli parhaissa voimissaan, ja hänellä sitäpaitsi oli intoa, halua ja kykyä vaikka minkälaiseen työhön. Heikistä oli juteentunut vankka ja roteva työmies taloon ja hän riehui työn ääressä niinkuin rämekarhu. Molemmat isännän lapsetkin kykenivät jo keveitä töitä tekemään, ja emäntä myöskin autteli voimiensa mukaan.
»Eikö sinun, Heikki, tee mielesi lähteä Amerikkaan, johon muut niin innolla rientävät?» sanoi isäntä kerran.
»Mitäpä minä siellä… Kyllä täälläkin on Amerikkaa minulle», arveli
Heikki.
»Noo — kokoaisit rahoja.»
»Mitäpäs minä niillä rahoilla…? Onhan tässä teillä hyvä ruoka ja riittävä vaate», tuumaili vaan Heikki.
»Mutta kun tämä meidän tupakin on niin pieni, että se tahtoo käydä ahtaaksi», sanoi isäntä.
»Ei se mitään tee; tehdään uusi ja isompi, onhan hirsiä ja miehiä», arveli Heikki.
»Mutta hevostapa ei ole», muisti isäntä.