"Lohkoisin ne ja sitten kiskoisin päreitä", sanoi Jaakko vakavasti.
"Ohoh, Jaakko! Maltahan nyt ja levähdä tämä ilta; kyllä vielä on aikaa työtä tehdä, ennenkun vuosi on lopussa", sanoi isäntä puolihymyssä.
"Mihin työhön minun huomenna pitää mennä?" kysyi taas Jaakko.
"Halkojen vetoon".
"Ovatkos häkit reilassa?"
"Kylläpä ne taitavat olla kesä-reilassa", vastasi isäntä.
Sen enempää ei Jaakko odottanut. Päätäpahkaa meni hän ulos, haki sieltä kärryhäkki-resuja ja tuoda nujuutti ne tupaan. Sutii, sitte niitä parantamaan. Eihän se tahtonut käydä laatuun, mutta isäntä neuvoi häntä, ett'eivät vitsat saaneet kiertyä kurille ja ett'ei puuvärkki saanut tulla koiran kaulalle j.n.e. Häävejä ei niistä tullut, mutta kumminkin tuli kaksi kärryhäkkiä sinä iltana Jaakolta parannetuksi siihen voimaan, että ne hyvästi kelpaisivat huomenaamuna käyttää kärryille.
Niin alotti Jaakko palveluksensa. Alusta alkaen oli hän niin uuttera ja huolellinen hänelle uskotuissa asioissa, että hän sillä herätti pian huomion; moniaan päivän perästä sanoi jo isäntä: "olkaasta vaiti, kuinka kauvan tuota kestää".
Talossa oli työkalut kaikkeen laatuun ja höyläpenkki oli talvikaudet tuvassa; kaikenlaisia raaka-aineita oli myös ainaisessa varastossa. Ei se ollut kovin mones ilta Jaakon tulon jälkeen, kun hän ujostellen pyysi isännältä, saisiko koettaa tehdä astiaa; tuo ujosteleminen tuli siitä, kun hän pelkäsi, ett'ei semmoista haaskaajaa, kuin hän on, päästettäisi työkalujen ja ainetten ääreen.
"Tee vaan, opettele vaan! Kyllä minä neuvon ja opetan sinua", sanoi isäntä ystävällisesti. Se oli Jaakolle mielen vertaa.