Oli miten oli, mutta Jaakko ei nyt enään koskaan tullut kylään pörrötukkaisena ja likasilmäisenä. Puhtaat olivat nyt Jaakon kasvot ja sileä oli hänen päänsä. Rikkinäiset vaatteensakin alkoivat puhdistua ja käydä ehyemmiksi. Vanhempansa eivät kyllä pitäneet nyt huolta paremmin, kuin ennenkään, mutta poika itse koki asiaa auttaa minkä voi. Huonosti se kyllä ensimmältä kävi laatuun, mutta kuitenkin tarttui aina jonkun repattavan paikan syrjä kiinni, yksi ja toinen ammottava reikä meni tukkoon! Vettä ja aikaa oli hänellä yltäkyllin, joiden avulla hän sai likaa poistetuksi.
Tosin pilkkasivat toiset kylän lapset häntä vieläkin, mutta ei hetikään niin useasti kuin ennen. Ja kun tuo lempeä ja miellyttävä Mäkelän Mari sattui näkemään Jaakon, hymyili hän niin lempeästi ja sanoi: "kas niin Jaakko! Sanoinhan minä sen". —
II.
Vieras koti — sen vaikutus.
Koko joukko aikaa on kulunut. Tintta Jaakko ei ole enään Tinttalassa. Tuo rikkaan Mäkelän Mari heitukka oli hänessä eloon herättänyt ihmisen — sisällisen ihmisen. Tuo sisällinen ihminen Jaakossa pyrki nyt vaan täysin voimin mieheksi, semmoiseksi mieheksi, jota ei enään pilkattaisi eikä rääkättäisi.
Kauan ei Jaakko ollut enään Tinttalassa, sitten kun hän oli huomannut, että ihmiset eivät häntä enään niin kovin paljon pilkkaa. Itse hän kävi hakemassa paikkaa, jossa hän saisi työtä, ruokaa ja vaatetta päällensä, ja semmoisen hän löysikin omassa kylässä. Paljon ei ollut ensinnä palkkaa, olihan vaan ruoka ja joku vähänen vaatetta, mutta paljoa ei Jaakko vaatinutkaan, kun hän vaan pääsi mieheksi, se oli pää-asia se.
Kylä nauroi, talo ja vanhemmat nauroivat ja Jaakko itsekin nauroi tuolla rengiksi menolla, mutta noilla nauruilla oli vähän erinkaltaiset syyt. Kylä nauroi Tintta Jaakon tyhmän rohkealla uhkayrityksellä, kun hänkin muka tapailee rengiksi, joka ei ole muuta oppinut tekemään kuin pahuutta ja laiskottelemaan; he ennustelivat, ett'ei hän ole viikkoa enempää talossa. Talo nauroi häpeästä, kun tuli ottaneeksi tuon epaton ruokansa ääreen, mutta siinä samassa sanoivat he: "antaa Tintta Jaakon koettaa; saahan hänen pois, jos ei sovi". Vanhemmat nauroivat sitä, kun tuo heidän poikapökerönsä on semmoisen hullutuksen päähänsä saanut, että uskaltaa lähteä ihmisiin, vaikkei hän ole oppinut mitään tekemään; tuntuipa siltä kuin he olisivat pojan taitamattomuuden lukeneet aivan hänen viaksensa. Jaakon naurun syy oli aivan erinkaltainen kuin edellisten naurajain; hän nauroi sitä kun hänestäkin tulee mies; olipa toinenkin, joka nauroi samansuuntaisesta syystä, ja se oli tuo Mäkelän pikku Mari heitukka, mutta hän ei naurannut julkisesti, vaan salaa sydämessään.
Mitäpä siitä, Jaakko tuli palveluspaikkaansa määrätyllä ajalla, niinkuin isännän kanssa sovittu oli.
Tuskin oli Jaakko huoneesen päässyt ja pussin pois selästään saanut, kun hän suurella pontevuudella kysyi: "onko pärepuita kotona?"
"Mitäpä niillä tekisit?" kysyi isäntä vuoronsa.