Monenlaiset ovat nuot mieheksi toivomiset tässä maailmassa.
Sillä tavalla poika oppi vähitellen ryyppimään viinaa, vaikk'ei siitä kylässä mitään tietty, sillä kylässä käydessään ei poika ollut koskaan juovuksissa. Tuommoiset kohtelut vierasten puolelta vaikuttivat sen, että poika rupesi oikein ikävöimään heitä ja luuli heitä parhaiksi ihmisiksi maan päällä. Mäkelän Marin, tuon melkein vielä lapsen lempeä ja viatoin kohtelu vasta avasi Jaakon silmät, ja siitä pitäen rupesi hän inhoamaan kodin elämää ja vieraita, mutta — siemen oli kylvetty.
Kaukaan aikaan ei Korpelassa ollessaan Jaakossa havaittu pienintäkään taipumusta väkeviin juomiin. Mainetta, kunniaa leikkasi hän nyt mieheksi tultuaan isossa määrässä kaikilta ihmisiltä, hiljaisen luontonsa vuoksi ja kelpo työntekonsa tähden. Häntä ei nyt enään nykitty kertaakaan resuisien vaatetten liepeistä, sillä eipä olleet vaatteet nyt enään likaiset eikä resuiset; eheät, puhtaat ja mukavat olivat ne nyt. Ei kukaan tohtinut häntä enään sanoa Tintta-karhuksikaan, vaikkapa olisi tahtonutkin, sillä selvään oli huomattu, ett'ei Jaakko sitä hyväksynyt ja että hän, nykyään kylän uljaimpana poikana, oli aina tuon nimen kuultuansa antanut solvaajansa tuntea isoja voimavarojansa, ja saivatpa silloin solvaisijat tuta, missä määrässä Jaakon voimavarat olivat lisääntyneet.
Vapaasti ja kenenkään pilkkaamatta sai hän nyt olla toisien nuorukaisien ja neitien parissa, ja melkein kaikki kunnioittivat häntä ja hakivat hänen suosiotansa. Niin sai Jaakko yhä vaan uutta kunniaa, uusia ystäviä ja uutta — vaaraa. Pitihän joskus noiden uusien ystävien kanssa ottaa virvoituksia, ystävyyden osoituksiksi, ja väliin menivät nuot otokset niin pitkälle, että tultiin juovuksiin. — Siemen oli itänyt.
Semmoisissa tilaisuuksissa ollessaan, osoitti hän hirmuista röyhkeyttä ja ylpeyttä. Pois tieltä piti jokaisen, ken ei vaan tunnustanut hänen etevyyttään ja ylivaltaansa, ja syrjään sai poistua hän, joka vaan uskalsi jotenkin häntä loukata.
Elämänsä ensi koulussa, kaikilta ylenkatsottuna ja hyljättynä, ei hän nähnyt ihmisissä muita kuin pilkkaajia ja köyhien sortajia; sen vuoksi juurtui hänen sydämeensä jo nuorena yksipuoliset ja nurjat käsitteet ihmisistä yleensä. Nuo käsitteet tosin paljon muodostuivat toiseen suuntaan, hänen Korpelassa palvellessaan, mutta lapsuudessa saatu käsitys ei voinut kumminkaan kokonaan pois haihtua. Vaikka hän olikin hiljainen, siivo ja vähäpuheinen jokapäiväisessä elämässään, harkitsi ja havaitsi hän kuitenkin usein itseänsä vastaan tehtävän loukkauksia ja solvaisemisia, jotka hän enimmiten nieli synkällä vaiti-olemisellaan ja puhumattomuudellaan, mutta usein hän myös ilmoitti noita nokalleen ottamisiaan harvoilla, mutta nyreöillä ja pistävillä lauseilla.
Jaakko oli nyt taistellut itsensä mieheksi, niinkuin hän oli aikonutkin. Hän oli rikki repinyt sortonsa kahleet ja pilkan tallannut jalkainsa alle, ja hän itse oli nyt melkeen pilkkaajana ja sortajana. Hän tunsi saavuttaneensa mainetta ja kunniaan joutuminen synnytti hänessä vaarallisimman vihollisensa — ylpeyden.
Semmoisissa tilaisuuksissa, jolloin Jaakko oli hujakassa, oli hän niin kärkäs ja korskea, ett'ei häntä ollut kukaan voida mielillään pitää, sillä kaikkialla oli hän havaitsevanaan jotain itseänsä alentavaa. Saaneena mainetta ja kunniaa, tunsi hän itsensä kaiken puolesta olevansa sillä puolella, että hän voi kostaa entiset ja nykyiset kärsimisensä. Sentähden, oli hän kaikissa toisien nuorien käskijänä, ja häntä suuresti miellytti se ylivalta, jonka hän havaitsi kaikkien toisien nuorien yli saaneensa. Tuntien tuon ylivaltansa, hypähti Jaakko joskus lattialle kohoksi ja sanoi suurella äänen painolla: "tässä poika on". Viina ja ylpeys olivat tuon korskeuden aikaansaaneet. — Rikka-ruoho oli tukauttanut Korpelan isän kylvämän hyvän siemenen oraan kasvun.
Tiheään ei Jaakko kumminkaan ollut juovuksissa, sillä hän kammoi itsekin juoppoutta ja tenäsi aina selvillään ollessansa, ett'ei hän juo koskaan itseänsä juovuksiin, mutta nuot hänen lupauksensa olivat yhtä löyhät kuin hartaatkin.
Tällä aikakaudella ei Jaakko enään ollut Korpelassa, sillä hän oli muualla palveluksessa. Ne hyvät neuvot ja opetukset, joita hän Korpelassa ollessaan joka päivä sai, olivat nyt lakanneet kuulumasta ja, ilman ohjaajatta ja varaajatta, seisoi Jaakko omin nokkineen maailman hyörivässä ja pauhaavassa hyrskyssä.