Eräänä kertana oli kylän nuorisolla tanssit; Jaakko ja Marttalan Mattikin oli siellä, tiettypä se. Sinä iltana oli Jaakko usein keskustellut ja tanssinut Mäkelän Marin kanssa. Heti alusta alkaen nähtiin Marttalan Matilla olevan jotakin salaisia toimia, ja kun hän havaitsi Jaakon ja Marin ystävälliset seurustelemiset, tuli Matti yhä salavehkeisemmäksi, ja selvästi huomattiin hänellä olevan jotain tekeillä; Jaakkokin huomasi sen.
Illemmällä tuli Jaakko vähän hujakkaan.
"Pois tieltä! Ei minua tarvitse noin katsella ja viittoa, silla en minä ole mikään metsän peto", äyhkäsi Jaakko Matille, kun hän taas tuli Mäkelän Marin kanssa tanssimaan.
"Vai et, olethan…"
"Mikä olen, sanoppas?" sanoi Jaakko ja hänen katsantonsa synkistyi.
"Olethan — karhu, vaikk'ei karvasi ole niin takkuinen kuin ennen".
"No sallimus sinun varjelkoon karhun kynsistä", sanoi Jaakko ja töytäsi toisella kädellään tuota vanhaa vihollistansa, ja seurauksena tuosta töytäyksestä oli se, että Matti mennä rymähti kumoon.
Sillä välin oli koko tanssin homma jäänyt siihen ja Mari oli vetääntynyt muiden taa.
Ennenkun Matti oli ehtinyt kömpimään lattialta ylös, töytäsi kaksi miestä, hammasta purren, Jaakon rinnuksiin kiinni; ne olivat Matin puollustajia. Tuolla heidän yhdistetyllä rynnäköllään ei kuitenkaan ollut sen parempia seurauksia, kuin että he yhdellä ainoalla heitolla molemmin lensivät tuotakin tuokemmaksi seljälleen, tallukset taivasta kohden, eikä Jaakko näyttänyt paikalta liikahtavan tuota heittoa tehdessään.
"Jaakko, Jaakko! huusivat toiset nuoret, kun näkivät hänen sivaltavan tuolin käteensä, joka nähtävästi oli aiottu parhaaltaan ylös kömpivälle Matille, pystöönpääsy-tervehdykseksi.