Tuona iltana, jolloin tuo viimeksi kerrottu rymäkkä tapahtui, ilmoitti
Jaakko Marille kauvan sydämessään painaneena, salaisen toivonsa.
Niinkuin tiedämme, oli Jaakko silloin hujakassa ja rohkeana, jonka
avulla hän luuli voivansa sydämensä avata.
"Jumala sen tietää, että sinä, Jaakko, olet ollut kauvan minun sydämelleni kallis ja minä olen kauvan toivonut toivoni toteuvan kerran. Mutta synkkiä, mustia pilviä alkaa kokoontua toivoni taivaalle, sillä sinä, Jaakko, olet ruvennut ryyppimään, ja tuo ryyppiminen näkyy rupeavan tihenemään, siihen siaan kuin olen toivonut sen harvenevan. Senlaisissa tiloissa olet sinä aina niin rajupäinen, että viime aikoina olen kauhistellut sitä, niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Voi, voi Jaakko, minua ajatuttaa, kun pitäisi elämämme kohtalot yhdistää", sanoi Mari sydämen tuskalla, kun kuuli Jaakon tunnustuksen.
"Pahasti olen elänyt ja tehnyt, sinä olet oikeassa, rakas Mari, mutta minä koen parantaa itseäni, parantaa sinun tähtesi, Mari, sillä minä tunnen selvästi, että ilman sinutta maailma on minulle autio ja kolkko ja elämäni turha. Sinä olet alkuun minussa herättänyt ihmisyyden tunteet ja sittemmin sinä olet povessani sytyttänyt tulen, jota en voi sammuttaa, niin halpa ja huono kuin vielä olenkin sinun rinnallasi. Olisipa viimeinen elämäni taitanut olla toki joihinkin määriin siveämpi kuin se on ollut, mutta tuo Marttalan Matti, joka minua joka tilaisuudessa solvaisee, saa minun tavasta raivostumaan, ja hänen vuoksensa minä väliin ryypinkin", puhkesi tuo nöyryytetty kosija puhumaan.
"Marttalan Matin voit kyllä antaa olla. Hän ei ole senmääräinen mies, että sinun kannattaisi kunniasi ja maineesi uhrata hänen typeryydellensä ja mitättömyydellensä, puhuipa ja tekipä hän mitä tahansa", sanoi Mari.
"Voi Mari kulta, sanotko niin? Minä olen luullut hänen olevan sinun lemmittysi ja sen vuoksi minä olen ollut Mattia kohtaan mustasukkainen. Kiitoksia, Mari siitä sanastasi", sanoi Jaakko ja hengitti helpommasti.
"Siinä olet isosti erehtynyt", sanoi Mari.
"Kyllä senkin tunnen, ett'en ole mikään Matin rinnalla. Hän on rikas ja mahtava mies, kylän rikkaimman talon ainoa perillinen, joka ehkä voisi sinun tehdä onnelliseksi, mutta yhtäkaikki minä kadehtin häntä. Mitä olisi, Mari, minulla tarjota sinulle hänen rinnallansa? Eipä muuta kuin kuollut lapsuus, ja liiaksikin elävä, rikoksellinen miehuus, kaikkien ylönkatsoma Tintta Jaakko, Tintta-karhu; semmoinen lahja minulla olisi sinulle antaa, ja sitä lahjaa seuraisi köyhyyttä, kurjuutta ja kärsimisiä", sanoi Jaakko.
"Älä nimittele itseäsi tarpeetta, koska et kärsi sitä muidenkaan tekevän. Ne nimitykset eivät yhtään alenna sinun arvoasi minun silmissäni, sillä: konna nimen panee, mies sen kantaa. Köyhyyttä en myös pelkää, sillä kyllä Jumalalla on rikkautta. Suoraan sanoen: Matti ei ole rikkauksineen minkään veroinen sinun rinnallasi", sanoi Mari totuudessa.
"Voi, voi kuin sinä olet hyvä, Mari. Kyllä tiedän, että saamme kovaa kokea jo heti alussa, vanhempiesi puolelta, mutta emmekö ala jo heti, Mari?" esitteli Jaakko.
"Ei vielä."