Me jätimme Marin kotiinsa ja tiedämme, mitä hänen isänsä hänelle viimeksi sanoi. Sen koommin ei Mari nähnyt isäänsä. Kamariinsa, lukon taa sulkeutui hän. Mari oli oppinut tuntemaan isänsä, oli oppinut tietämään mitä hänen sanansa, päätöksensä ja käskynsä merkitsivät. Hän ei etsinyt isältänsä armoa, sillä hän tiesi, ett'ei sitä tule.
Tuon ankaran poislähtö-käskyn isältään saatuansa meni Mari äitinsä tykö. Kosiomiesten niin äkkinäisestä ja nolosta poislähtemisestä oli emäntä jo aavistanut, ett'eivät asiat taida aivan hyvästi olla. Hän oli levottoman ja kalpean näköinen ja oli jo kauvan koettanut saada selkoa asiain menosta, mutta turhaan, sillä emäntä oli ainoa koko talossa, jolle isäntä kaikkein vähimmin selitti asioitaan.
"Mitenkä nyt on, Mari, asiat?" kysyi äiti alakuloisesti, kun Mari tuli huoneesen.
"Huonosti äiti-kulta", sanoi Mari nolosti.
"Sinä et siis suostunut heidän tarjoukseensa?" kysyi äiti.
"En minä sitä voinut tehdä, äiti-kulta", sanoi Mari.
"Kiitos Jumalan! Minä pelkäsin sinun suostuvan; en luullut sinulla olevan sitä rohkeutta, että olisit vastaan pannut, jos ei asia olisi mieluisesi ollut. Kauvan on minun mielessäni ollut salainen aavistus, ettei Marttalan Matin elämän kumppani tule onnelliseksi", sanoi äiti.
Mari avasi äidilleen sydämensä. Hän kertoi kenelle hän on sydämensä antanut, kuinka hän sen julkisesti ilmoitti kosioille ja isälleen, kuinka hän seisoi lujan isänsä kanssa kahdenkesken ollessaan, ja kuinka isä oli hänet ajanut pois kotoaan tyhjin käsin.
"Tunnustaa täytyy, ett'et sinä ole toimella valinnut, rakas lapseni. Rivo, viinaan menevä nuorukainen on Jaakko ja päälliseksi köyhä, ja köyhyys ei ole mikään hauska kumppani ihmiselle tässä maailmassa. En tällä tahdo sanoa että ihmisen tulee välttämättömästi olla rikkaan, enkä sitä, että rikkaus on ihmisen suurin onni, mutta jos ihmisellä on jokapäiväisen elämän tarpeet, hyvän kumppanin ohessa, niin se ei suinkaan pilaisi asiaa", puheli äiti surumielin.
"Rakas äiti! Te ette tunne Jaakkoa; te tuomitsette väärin häntä. Jaakolla on sekä tahtoa että voimaa parantaa itseänsä ja kukistaa niitä intohimoja, jotka häneen ovat päässeet vähissä määrin juurtumaan. Sitä vastaan näen minä enimmän osan nuoria miehiä vaipuvan yhä syvemmälle, alituisesti käsillä-olevaan turmelukseen; he vajoavat, mutta Jaakko nousee. Hänellä on hellä ja tunnollinen sydän; Jaakko on hyvä mies, äiti-kulta", puheli Mari innokkaasti.