Murrettu, puoleton äiti lähti sen käskyn kanssa pois.
Kun hän tuli Marin tykö, purskahti hän katkeraan itkuun.
"Kova on isäsi, voimatoin on äitisi", sanoi hän itkunsa seasta.
"Tiesinhän minä sen", sanoi Mari ja koki lohdutella murheellista äitiänsä.
Äiti rukoili kovin tytärtänsä, että hän olisi vielä yötä kotona ja vasta huomenna lähtisi. Siihen suostui Marikin ja ylis-kamari sovittiin yön ajaksi hänen turvapaikaksensa isän vihaa vastaan.
"Joko hän on mennyt?" kysyi Mauno, kun emäntä tuli hiljan illalla illallistansa syömään.
"Jo, jo hän on mennyt. Voi, voi sinua Mauno! Sinä ryöstit minulta ainoan lapsen", sanoi emäntä, vapisevalla äänellä.
Mauno ei sanonut mitään, sillä hänen tapansa ei ollut semmoisiin mitään vastata.
Seuraavana päivänä kun väki meni työhön, lähti Mari. Sitä ennen oli murheellinen ja hellä äitinsä halaillut ja syleillyt häntä ja kastellut kuumilla kyyneleillä ainoata ja tuolla lailla kotoansa pois lähtevää lastansa. "Jumala sinua siunatkoon!" sanoi hän viimeiseksi jäähyväiseksi.
Me olemme nähneet Marin jo kulkemassa, nyytti kainalossa, pitkin kylää. Hän meni nyt Korpelaan. Viime iltana oli Jaakko, emännän välityksellä, saanut tavata Marin. Siellä hän kuuli miten asiat olivat kulkeneet. Jaakko ei suinkaan ollut suruissaan noista tapahtumista, sillä niiden kautta hän oli juuri saanut mitä oli toivonut. Iloisella mielellä lähti hän heti Korpelaan. Siellä hän avasi sydämensä isännälle ja kertoi hänelle koko asian. Sitten pyysi hän, että isäntä ottaisi Marin taloonsa, niinkuin palveluspiian. — Jaakko oli nyt ensikerran elämässään pitämässä huolta yhteisestä elämästä.