Vaikka Korpelan isäntä hyvin kyllä tiesi, minkälaisen vastuun hän saa Mäkelän isännältä, katsoi hän kuitenkin kohtuulliseksi, sekä omasta että Jaakon ja Marin puolesta, käydä Mäkelänkin vanhemmilta kysymässä, mitä he asiasta ajattelivat, ja samassa toivoi hän saavansa ehkä taivutetuksi Mäkelän jäykän isännän leppymään ja ottamaan tyttärensä ja tulevan vävynsä kotiansa. Seuraavana iltana lähti hän noiden raskasten asiainsa kanssa Mäkelään.
Sinne tultuaan istui hän, hyvän päivän sanottuaan, penkille. Mauno tuli häntä tervehtimään.
"Mikäs kumma teidät on tänne tuonut?" sanoi Mauno vähän ällistyksissään, sillä nuo miehet eivät olleet juuri usein yksissä olleet, erilaiset luonteet kun heillä oli.
"On minulla erityistä asiaa teille ja emännälle, jonka tähden pyytäisin saada teitä kolmenkesken puhutella!" sanoi Korpelan isäntä.
"Tulkaa tänne kamariin!" sanoi Mauno ja alkoi kävellä kamariansa kohden; Korpelan isäntä ja talon emäntä seurasivat jäljessä.
"Ja asianne sitten?" sanoi Mauno kamariin tultuansa, samassa kääntyen vieraasensa päin.
"Onhan minulla asiaa, olen — minä olen puhemiehenä. Ainoa tyttärenne, Mari, ja Jaakko Tinttala aikovat mennä keskenänsä naimisiin, jonka tähden tulin teidän mieltänne asiassa tietelemään", sanoi Korpelan isäntä.
"Minulla ei ole enään tytärtä, minulta ei tarvitse mitään semmoista kysyä, itsekukin tehköön niinkuin parhaaksi näkyy", sanoi Mauno, kulmiaan rypistäen.
"Teillä on kuitenkin lapsi, tuo herttainen Mari, vaikka kohta olette hänen pois tyköänne ajaneet. Eikö kävisi taas laatuun, että peruuttaisitte käskynne ja ottaisitte tyttärenne ja tulevan vävynne kotiinne takaisin?" esitteli Korpelan isäntä.
"Tyttö on ollut tottelematoin minua kohtaan", sanoi Mauno.