"Minä olen kostonpyynnössäni syyttänyt sinua siitä, mutta sinä et ole sitä tehnyt", sanoi Matti katuvaisesti, sillä hänellä alkoi kapista hätä.
"Minä puolestani unhotan kaikki", sanoi Jaakko tukahtuneella äänellä ja kyynel silmissä; niin hyvää teki hänelle kostoa pyytävän, kavalan vihollisensa ensimäinen nöyrtymys langetessaan.
"Sinä olet, Jaakko, jaloluontoinen mies, mutta minun ei käy, virkani vuoksi, niin tekeminen. Oikeuden nimessä haastan minä teidät nyt alkaviin käräjiin, vastaamaan näiden herrojenne yökortteerista", sanoi nimismies Matille ja hänen isällensä Erkille, joka oli jo herännyt tuosta tekounestansa, eikä ollut tietävinään koko kahakasta mitään.
Nimismiehen vaatimat hevoset joutuivat nyt kartanolle ja vangit väntättiin kärryille, ja kaikki ne kalut, jotka kellarikamarista löyttiin; rahaakin oli tuon Pirulan matkalaukussa melkoinen summa; kaikki nuot otti nimismies takavarikkoon. Niin lähdettiin Marttalasta pois. Vangit vietiin vankein-kuljettajalle vartioitavaksi ja niin hajosi itsekukin kotiinsa.
Ei tarvinne kertoakaan, mikä ilo Tinttalassa repesi, kun Jaakko tuli kotia ja kertoi kaikki.
"Sanoinhan minä sinulle, että Jumala suojelee viattomuuden", hoki Mari ehtimiseen ja halaili Jaakkoa, ja vanha Saara muori itki ilosta, että ryppyinen koukkuleuka oikeen väkätti.
Aamulla levisi kylässä huhu, että Marttalasta oli viime yönä saatu kiinni kaksi rosvoa, joista toinen kuuluisa Pirula; että Matin oli täytynyt pyytää Jaakkoa sopimaan käräjä-asiansa, ja että Matin oli täytynyt tunnustaa, ett'ei Jaakko ole ollut ryöstämässä appivaariansa. Niinhän on. Vääryys oli sortunut, totuus voittanut. Matin onnen aurinko oli laskenut, oli ijäksi laskenut, sillä sen rata ei ollut perustettu totuuteen ja oikeuteen; hän oli toiselle kuoppaa kaivanut ja itse siiten langennut; totena pysyvät sananlaskut.
XI.
Palkinto — kummallinen vieras.
Oli kulunut taas joku vuosi. Tinttala ei ollutkaan enää tuommoinen kurja uudistalo, sillä siinä elettiin jo vankkaa talonpojan elämää. Pikku tuvassa ei ollutkaan enään ketään asumassa, sillä valmiina seisoi nyt jo kehä, joka katovuotten tähden oli siinä valmistumattomana seisonut useampia vuosia; olipa se oikein punaseksi päältä maalattu. Siinä valoisassa, puhtaassa ja välkeässä huoneessa asuivat nyt pikku tuvan asukkaat. Voi kuinka hyvältä heistä nyt tuntui tuo avara asunto ja murheetoin toimeentulo; tuntuipa heistä siltä kuin he olisivat omalla ohvakkuudellansa väkisin anastaneet itsellensä itsenäisen toimeentulon ja siinä samassa yhteiskunnallisen aseman.