Olipa heidän asukaslukunsakin lisääntynyt monella lailla. Heille oli, näetten, syntynyt kolmas lapsi, ja he elivät kaikin terveinä ja hyötyisinä. Myös olivat vanhan Tinttalan asukkaat, Jaakon isä ja äiti, lisänneet perheen lukua kahdella hengellä. He olivat jo vanhat eivätkä enää voineet itseänsä elättää tinttaamalla, tuolla heidän mielestänsä luvallisella lainrikoksella. He olivat nyt tulleet vaivashoidon elätettäviksi, mutta Jaakko ja Mari ottivat heidät tykönsä, sillä he eivät saattaneet sitä nähdä, että he olisivat armoleipää syöneet. Mari oli jo ennen tahtonut heidät tykönsä otettaviksi, mutta Jaakko oli sitä vastaan, niin kauvan kuin hän saisi tuvan kehän valmiiksi, ja paraiksi, kun tosi tarve tuli, saikin hän sen. Saara muori oli myöskin ollut Tinttalassa siitä asti, kun hän toi sanaa, että Marttalan kellari-kamarissa on asukkaita. Jaakko ja Mari eivät hennoneet häntä laittaa mökkiinsä takaisin, puutoksia kärsimään, tuota suurinta ystäväänsä ja hyväntekijäänsä, joka heidät oli suuresta vaarasta pelastanut. Mummo suostuikin ilolla asumaan noiden ystäviensä luona, sillä hän pelkäsi ylpeäin Marttalaisten kostoa huonojen kortteeri-miestensä ilmitulemisesta. — Noin tavoin oli Tinttalaan karttunut yhdeksänhenkinen perhe, sillä yhä oli tyttökin siinä.
Käräjät olivat olleet ja menneet, joissa Marttalan silloisten yövierasten maja-asia tutkittiin. Oikeus ei voinut Marttalaisia tuomita itse rosvojen rangaistukseen, sillä he osasivat hyvin puolestansa puhua. Eivät he sanoneet muka tietäneensä minkälaisia miehiä nuo oudot olivat, vaan kun he tulivat ja pyysivät yösijaa, niin ei heidän muka sopinut kieltää. Kun ei heillä muka ollut muualla sijaa vieraillensa, veivät he heidät kellari-kamariin ja puhelivat siellä vierastensa kanssa. Kun sitten vallesmanni ilmestyi oven taa ja pyysi ovea auki, sammuttivat nuot vieraat valkean ja hyppäsivät akkunasta ulos, jättäen tuomansa kalut kamariin. Tuosta he muka arvasivat vierastensa olevan epärehellisiä ihmisiä, jonka tähden pelkäsivät pahinta ja tyhmistyivät niin, että sitten kielsivät heillä ketään olleen ja muutenkin sekanivat puheessaan, siinä hädässä tulleessa turhassa toivossa, ett'ei kukaan noita heidän arkoja vieraitansa nähnyt. Nuot perustukset ne olivat, joihin Marttalaiset kovasti nojasivat oikeudessa, ja ne olivat vierasten-miesten todistusten kanssa niin yhtä pitävät, ett'ei oikeus voinut tuomita heille varkaan rangaistusta, mutta asiassa oli kuitenkin siksi sitovia asianhaaroja, että oikeus tuomitsi heidät isoihin raha-sakkoihin.
Vaikka Marttalaiset pääsivät niin vähällä rypemisellä rumasta asiastaan, oli heidän arvonsa ja kunniansa mennyt ihmisien silmissä — palaamattomiin, sillä jokainen rehellinen ja kunniallinen ihminen tunsi tunnossaan asian todellisen laidan. Olla puheen alaisenakaan rosvojen suojelemisesta, saatikka sitte joutua syytöksen alaiseksi ja osaksi tulla rangaistuksi noin rumasta asiasta, sitä kansa ei voinut koskaan unhottaa, semminkin kun tuo syytös oli aivan heidän luonnettensa mukainen.
Tuo kaupungissa tapahtunut iso varkaus oli myös tutkittu ja nuot molemmat Marttalassa kiinni saadut veijarit tulivat siihen syypäiksi, sillä Marttalassa takavarikkoon otetut kalut ja rahat olivat juuri niitä tavaroita, joita sieltä oli varastettu. Jaakonkin täytyi olla todistajana asiassa, jossa hän sai tarkoin selittää tuon polisihistoriansa ja Marttalassa tapahtuneet seikkailut. Siellä olivat nuot lahjatkin tutkittavina, jotka Jaakko polisilta sai, ja ne olivat myös kaupungista varastettua kalua, arvaapa sen.
On jäänyt mainitsematta, että toinen Marttalassa kiinni saatu mies oli eräs naapuripitäjässä asuva talonisäntä. Hän oli jo kerran varkaudesta rangaistu, ja tuota mennyttä kunniaansa oli hän jonkun aikaa kokenut takaisin saada leventelevällä kerskaamisella rehellisyydestänsä ja ulkokullatulla katumuksellaan, ja nuo olivat hänellä alinomaa suussa.
Eräänä päivänä oli nimismies lähettänyt sanan Jaakolle tulla hetimiten käymään hänen luonaan. Jaakko oikein säikähti tuota kutsua, semminkin kun se oli nimismieheltä, mutta meni hän kuitenkin. Sinne tultuansa kummastui Jaakko oikein aikalailla, kun nimismies vaati häneltä viidensadan markan kuittia; hän maksaisi Jaakolle mainitun summan.
"No mutta mitä herran tähden tämä nyt on, ja mistä se tulee? En ymmärrä", sanoi Jaakko hämmästyksissään.
"Rosvojen kiinni panemisesta, erittäinkin Pirulan", selitti nimismies.
"No mutta taivaan nimessä! Tehän rosvot kiinni otitte, siis, jos siitä jotain palkintoa tulee, on se annettava teille, eikä minulle", sanoi Jaakko.
"Ilman sinutta ei olisi Pirula vielä tänäkään päivänä kiinni. Sinä se olit, joka tiesit hänen pesänsä ja semmoisessa paikassa, ett'ei kukaan muu olisi sitä osannut aavistaakaan. Sinä se olit, joka tuon vaarallisen pahantekijän otit kiinni itse teossakin, sillä sitä ei olisi kukaan meistä voinut tehdä. Pirula on tunnettu vahvaksi mieheksi ja hänellä oli ladattu revolveri kädessä. Jos hän olisi saanut silmänräpäyksen enemmän aikaa, jonka hän olisi saanutkin, jos häntä olisi kiinni pitämässä ollut heikommat voimat, niin olisi hän saanut tilaa ampumaan, ja silloin olisi hän mennyt, niinkuin monasti ennenkin. Hän on jo tehnyt murhiakin ja monta muuta isoa vahinkoa, kun häntä on yritetty kiinni panemaan. Pirula on vaarallinen mies, eikä kukaan ole vielä rehellisemmästi palkintoa ansainnut kuin te", sanoi nimismies. (Hän sanoi nyt Jaakkoa kunnioituksesta teiksi).