"Kuka?" kysyi hänen vaimonsa äkkiä.
"Ei kukaan", sanoi Mauno havahtuen, nousi ylös ja pisti piippuunsa.
Niin Mauno, mutta eipä muustakaan kansasta ollut peräti haihtunut pois tuo luulo, että Jaakko olisi ollut tuolla tavalla anastamassa vaimonsa perintöä tylyltä ja kovalta apeltansa, vaikka Jaakko olikin niin tuntuvalla tavalla puhdistanut itsensä tuosta rumasta syytöksestä noiden rosvojen kiinnipanemisella.
Ei kukaan kärsinyt enempää tuosta ikävästä naima-rettelöstä ja Jaakon ja Marin kunnian alennuksista, kuin Marin äiti. Jo alusta alkain oli hän katkeruudella huomannut mihin vaaraan hänen lapsensa joutuisi, jos hän tulisi Marttalan Matin kanssa elämäänsä viettämään. Hän oli kyllä Jaakossakin havainnut inhimillisiä heikkouksia kenties enemmän kuin hän olisi suonut, mutta hänen tarkka silmänsä huomasi hänen avunsa niin suuriksi, ett'ei hän ollut ollenkaan vastaan tyttärensä yhdistymistä hänen kanssaan, semminkin kun se oli Marin sydämellinen tahto. Tuon hellän perheen-äidin sydämessä oli arka, avonainen ja puhdas paikka, jota ei ollut tämän maailman rikkaus ja hekuma saaneet so'aista, ja tuon puhtaan paikan avulla voi hän nähdä mammonan monivärisen ja loistavan lipun lävitsekin hieman tulevaisuuteen.
Marin naimisesta asti oli hän monta itkua itkenyt. Vaikka hän oli kokonansa melkein niinkuin vankina, pääsi hän sentään väliin salaa pujahtamaan pois kotoaan, että hän sai tavata Marin. Silloin he aina yhdessä vuodattivat raskaan sydämensä, toinen kovan miehen ja toinen kovan isän ylitse. Oliko Mauno sitte paha tuolle siveälle ja hellälle vaimolleen? Ei, sitä ei hän ensinkään ollut. Hän ei ollut koskaan lyönyt vaimoansa, eipä vielä pahoilla ja törkeillä sanoillakaan sättinyt häntä, eikä Mauno ollut vielä koskaan ollut juovuksissa. Hän oli hyvä mies, ainakin mitä ulkonaisiin aviollisiin oloihin tulee, mutta sisällisen ihmisen ja siis elämänkin laita on aivan toisin. Että Mauno oli jo heti naimisensa alusta anastanut ankaran miesvallan avioliiton velvollisuuksien ja oikeuksien ylitse, oli jo aivan hänen luonteensa mukaista, mutta siihen vielä lisäksi tuli, ett'ei Mauno pitänyt vaimoaan — vertanaan. Tuota ei Mauno tosin antanut vaimollensa tiedoksi törkeillä ja raa'oilla sanoilla, vieläpä koetti hän olla vaimollensa kokonaan sitä ilmoittamattakin, mutta se ei onnistunut, sillä sydämen silmillä on tarkka näkö ja sen hermoilla on tarkka tunto. Suru-mielellä antautui vaimo heti miehensä tahdon alle kaikissa, ja mykkänä kantoi hän sydämessään tuota outoa ja arkaa paikkaa, eikä Mauno koskaan koettanutkaan täyttää tuota outoa, ei terveeksi tehdä tuota arkaa paikkaa — ei.
Silloin kun vaimon mielestä tuntuivat yhteiset asiat menevän vastoin hänen ymmärrystään, koki hän aina hiljaisesti ja nöyrästi muistuttaa ja vaikuttaa miehensä mieli-piteisiin, mutta hän ei ollut vielä kertaakaan onnistunut. Semmoisissa tapauksissa sanoi Mauno tavallisesti: "mitä tuota joutavia puhuu", ja lähti pois. — Minkäpä hänelle sitten teki.
Marin ja Jaakon naimisen aikanakin koetti Marin äiti vaikuttaa Maunoon niin paljon kuin voi heidän eduksensa, mutta siitä ei Mauno kärsinyt hänen puhuvankaan. Mutta ei hän sentään heittänyt toivoansa, eikä lakannut puhumasta ja kyhertelemästä tyttärensä eduksi, ja tuota hän teki vuodet läpitsensä, kun vaan tilaa oli, mutta kaikella ahkeruudellaan ei hän voittanut muuta, kuin että Mauno rupesi tyytymään tuohon "mitä tuota joutavia puhuu" sanaansa.
Niin, tyhjiin raukesivat Marin äidin hankkeet ja ponnistukset jäykän miehensä kääntämisessä ottamaan sanansa takaisin ja edesauttamaankaan omaa lastansa ja vävyään heidän uuden talonsa perustamisessa.
Vaikka Marin äiti oli niin kovan isäntävallan alla, sai hän kumminkin usein tilaisuuden auttaa Jaakkoa ja Maria sillä ja tällä pienemmällä avulla, ja semminkin noina kovina katovuotten aikoina auttoi hän usein heitä ruoka-avuilla. Oi kuinka usein olisi tuo hellä perheen-äiti käynyt katsomassa lastaan ja vävyään ja heidän pientä uutta taloaan, niin, senpä hän olisi tehnyt niin usein ja mielellään, mutta se oli mahdotoin — Mauno ei sitä sallinut.
Kun sitten nuo huhut tulivat, että Jaakko muka olisi ollut Maunoa ryöstämässä ja että Marttalan Matti on Jaakon haastanut oikeuteen kunnian loukkauksesta, niin ei ollut enään Marin äidin surulla rajoja. Hän tunsi selvästi tunnossaan, että Jaakko oli viatoin tuosta hirveästä syytöksestä. Yhtäläistään koki hän Maunolle tehdä perättömäksi tuota syytöstä ja toteen näyttää kuinka viatoin Jaakko oli tuosta rikoksesta, mutta nuot hänen puuhansa ja puhdistustoimensa eivät onnistuneet paremmin kuin ennenkään. Tavallisesti sanoi Mauno vaan: "ole tuossa vaiti!" ja sitten jälkemmin: "mitä tuota joutavia puhuu." Ei Mauno koskaan julkisesti ilmoittanut sitäkään, että hän Jaakkoa epäili tuossa ryöväysjutussa, ei jopa kaiketi, paljonpa hän silloin olisikin vaimonsa kanssa keskustellut yhteisistä, sisällisistä asioista.