2. Ensiksi olen siis, Athenalaiset, velvoitettu puolustautumaan niitä valeita vastaan, joilla minua ensiksi on syytetty, ja ensimäisiä syyttäjiäni vastaan, sen jälkeen myöhempiä syytöksiä ja myöhempiä syyttäjiä vastaan. Sillä teille ovat minua kauvan, jo useita vuosia monet syytelleet puhumatta kuitenkaan mitään totta, ja heitä pelkään minä enemmän kuin Anytosta seuralaisineen, vaikka nämätkin ovat pelättäviä. Vaan nuotpa ovat pelättävämpiä, koska he lapsuuden-ijästänne pitäen ovat toimekseen ottaneet houkutella useimpia teistä uskomaan sitä valheellista syytöstään, "että on olemassa muudan viisas mies Sokrates, joka märehtii mielessään yläilman salaisuuksia ja on tutkinut kaikki maan-alaiset esineet sekä vääntää vääryyden oikeudeksi". Nämät miehet, Athenalaiset, jotka ovat levittäneet tämän huhun, ovat minun pelättävät syyttäjäni. Sillä ne, jotka sen kuulevat, arvelevat, että moiset tutkijat eivät edes tunnusta jumalain olemassa-oloa. Edelleen on näitä syyttäjiäni paljo ja he ovat jo pitkän aikaa minua syytelleet; lisäksi ovat he puhuneet teille juuri siinä ijässänne, jossa uskonne oli herkin, nim. kun olitte lapsia, muutamat nuorukaisia, ja ovat saattaneet täysin vapaasti syytöksiään tehdä, kun ei ketään ole ollut minua puolustamassa. Suunnattominta on kuitenkin, ett'ei heidän nimiään kykene tietämään ja ilmiantamaan paitsi mikäli joku heistä sattuu olemaan komediainkirjoittaja.[1] Mutta kutka kaikki kateudesta ja panettelemishalusta ovat teitä uskotelleet tai tehneet sitä vain uskotellakseen toisille, mitä heille itselleen on uskoteltu, kaikkiin näihin nähden on minun vaikein suoriutua. Sillä ei käy ketään heistä tänne oikeuteen haastaminen eikä tutkiminen, vaan on minun pakko itseäni puolustaessani niin sanoakseni varjon kanssa otella ja tutkia ilman että kukaan kysymyksiini vastaa. Hyväksykää siis tekin katsantoni, että minulla on ollut kahdenlaisia syyttäjiä: yhtäältä ne, jotka nyt vasta ovat minua syyttäneet, toisaalta taas aikaisemmat (— ne, joista tässä puhun —), ja arvelkaa minun ensinnä täytyvän puolustautua jälkimäisiä vastaan; sillä heidänhän te juuri olette kuulleet syyttävän minua aikaisemmin ja paljoa enemmän kuin myöhempäin syyttäjieni.
No niin! Minun on siis itseäni puolustettava, Athenalaiset, ja koetettava tällä näin lyhyellä hetkellä riistää teiltä pois se huono ajatus, jonka pitkä aika on minusta teihin juurruttanut. Mielelläni kyllä soisin tässä itselleni menestystä, jos se olisi sekä teille että minulle hyödyksi, soisin, että puolustuksellani jotakin aikaansaisin; mutta luulen sen olevan vaikeata, mikäli täysin tiedän, kummoista se on. Kuitenkin käyköön, niinkuin jumala tahtoo, minun asiani on totella lakia ja puolustaa itseäni.
3. Tarkastakaamme vielä kerran alusta pitäen, mikä syytös on aiheuttanut minun huonon huutoni, johon Meletos luotti manatessaan minut oikeuteen. No niin: millaisilla puheilla ovat siis panettelijani minua panetelleet? Mehän nyt pidämme heitä todellisina syyttäjinä, jotka ovat oikeuteen jättäneet valalla vahvistamansa kannekirjan, ja on minun sen vuoksi julkiluettava se:
Sokrates on rikollinen ja tekee turhia, mikäli hän tutkii, mitä maan alla ja taivaassa on ja vääntää vääryyden oikeudeksi sekä opettaa muille samaa.
Jotenkin tähän suuntaan käy heidän syytöksensä. Senhän olette itsekin omin silmin nähneet Aristophaneen komediassa, jossa muudan Sokrates heiluu edestakaisin kehuen astuvansa ilmassa ja laskettaen runsaasti muitakin loruja, joita minä puolestani en mitenkutenkaan ymmärrä. Tätä en kuitenkaan sano halventaakseni sellaista tiedettä, jos joku todellakin on moisissa asioissa viisas, ja sen kautta ehkä välttääkseni varsin ankaria syytöksiä Meletoksen puolelta, vaan syystä ett'eivät ne (asiat), Athenalaiset, yhtään koske minua. Todistajiksi kutsun useimmat teistä itsestänne ja vaadin, että kertomalla opetatte toisianne kaikki te, jotka joskus olette kuulleet minun keskustelevan. Sellaisia on kyllä useita joukossanne. Kertokaa siis toisillenne, onko kukaan teistä kuuna päivänä kuullut minun hituisenkaan sentapaisista aineista keskustelevan. Ja tästä voitte huomata, että niin on kaiken muunkin laita, mitä ihmiset minusta kertovat.
4. Vaan näistä kaikista syytöksistä ei mikään ole tosi enempää kuin myöskään on paikkansa pitävää, jos joltakulta olette kuulleet, että minä rahasta otan kasvattaakseni ihmisiä. Muuten näyttää tämä kyllä jalolta taidolta, jos joku kykenee ihmisiä kasvattamaan niinkuin Leontinilainen Gorgias, Keolainen Prodikos ja Eliiläinen Hippias.[2] Sillä näistä matkustaa jokainen, miehet, ympäri kaupunkeja ja osaa houkutella sikäläiset nuorukaiset, joilla on tilaisuus ilmaiseksi oppilaana olostaa minkä oman kaupunkilaisensa parissa hyvänsä, kuitenkin hylkäämään näiden seurat ja sen sijaan olemaan heidän kanssaan, suorittamaan tästä hyvästä heille maksua ja päällepäätteeksi vielä tuntemaan kiitollisuutta. Onpa täällä heitä paitsi myös muudan Parolainen viisas mies, jonka kaupungissa olo on tullut tietoihini. Minä, nähkääs, satuin kohtaamaan miehen, joka on sofisteille maksanut enemmän rahaa kuin kaikki muut yhteensä, nim. Kalliaan, Hipponikoksen pojan.[3] Tältä, jolla on kaksi poikaa, kysyin: "Kuules Kallias", aloin sanoa, "jos sinun poikasi olisivat varsoja tai vasikoita, niin voisimmekohan heille hankkia tai palkata kasvattajan, joka tekisi heidät oivallisiksi omassa lajissaan; tämä olisi siinä tapauksessa joko hevoshoidossa tai maanviljelyksessä taitava mies. Mutta koska he kerta ovat ihmisiä, niin kenenkä aijot ottaa heidän kasvattajakseen? Kuka on asiantuntija kysymyksessä olevain ihmis- ja kansalais-avujen alalla? Olet luullakseni poikiesi vuoksi tätä kyllä ajatellut. Onko ketään", lausuin, "vai eikö?" — "Kyllä", sanoi hän. — "Kuka niin?" lausuin edelleen, "ja mistä hän on kotoisin? ja mistä hinnasta hän opettaa?" — "Euenos, Sokrates", vastasi hän; "hän on Paroksesta kotoisin, ja maksu on viisi mnaata".[4] Minä ylistin Euenosta onnelliseksi, jos hänellä todellakin oli tämä taito ja niin oivasti opetti. Myös itse siis upeilisin ja prameilisin, jos tämän osaisin; mutta nyt, Athenalaiset, en osaakaan sitä.
5. Tässäpä saattaa joku teistä tokaista: "Mutta, Sokrates, miten on sinun laitasi? Mikä on syynä siihen, että sinua on näin paneteltu? Sillä vaikk'et olekaan toiminut mitään yli tavallisuuden, niin ei kuitenkaan ole saattanut näin suurta puhetta ja huutoa syntyä, ell'ei toimintasi ole jotenkuten ollut toisenmoinen kuin ihmisten yleensä. Sano siis meille, miten laitasi on, jottemme aivan umpimähkään langettaisi arvosteluamme sinusta." Se, joka tämän tokaisee, puhuu minusta nähden siinä aivan oikein; minä koetan siksi myös teille selittää, mikä minulle on tuottanut sen nimen ja sen huonon huudon, jotka minulla on. Kuulkaa siis! Kenties tulevat jotkut teistä luulemaan, että lasken vain leikkiä; siitä kuitenkin olkaa varmat, minä sanon teille täyden totuuden. Minä, nähkääs, Athenalaiset, en ole saanut tätä nimeäni muun kuin jonkunlaisen viisauden johdosta. Millainen on tämä viisaus? Juuri sellainen, jota ehkä voidaan kutsua ihmisviisaudeksi. Sillä itse teossa näyn olevan juuri sikäli viisas. Nämät sitävastoin, jotka vastikään mainitsin, ovat pian-aikaa enemmälti kuin pelkän ihmisviisauden mittaan viisaita, tai sitten en tiedä mitä heidän viisaudestaan sanoa. Joka tapauksessa on varmaa, ett'ei minulla sitä ole, vaan jokainen, joka sitä väittää, valehtelee ja puhuu minua panetellakseen. Älkää, Athenalaiset, nostako melua, minä pyydän, älkää, vaikka teistä näyttäisinkin liian suurellisesti puhuvan. Sillä ne sanat, jotka tulen lausumaan, eivät ole omiani, vaan suhteutan ne lausujaan, johon voitte täysin luottaa. Mitä nimittäin "viisauteeni" tulee, niin sen, onko minussa todellakin mitään viisautta ja millainen se on, todistan teille — Delphoin jumalan avulla.[5] Tiedättehän kyllä Kairephonin.[6] Tämä mies oli lapsesta pitäen minun seurustelukumppanini; hän seurasi teidän demokraattisen puolueen mukana, kun tämän viimein täytyi lähteä maanpakoon, ja yhdessä teidän kanssanne taas palasi. Myöskin tiedätte, millainen Khairephon oli, miten kiivas kaikessa, johon hän kävi käsiksi. Niinpä hän myöskin kerran Delphoihin tultuansa arvelematta kysyi oraakelilta seuraavaa. Älkää vain, kuten sanon, pitäkö melua, miehet. Hän siis kysyi, onko ketään minua viisaampaa. Silloin vastasi Pythia,[7] ett'ei kukaan ole viisaampi. Tämän voi teille todistaa hänen veljensä tässä, koska hän itse on kuollut.
6. Katsokaa nyt, miksi tämän mainitsen; tahdon nimittäin teille osottaa, mistä epäsuopeus minua kohtaan on aiheutunut. Minä nähkääs oraakelin vastauksen kuultuani ajattelin itsekseni seuraavasti: "Mitähän jumala sanoillaan tarkoittanee ja mitä tahtonee hän niillä arvoitella? Minä nimittäin kyllä tiedän, ett'en ole viisas suurissa asioissa enempää kuin pienissäkään; mitä hän siis tarkoittanee sanoessaan minun olevan viisaimman? Valehdella hän tietysti ei saata, sillä se ei ole hänelle mahdollista." — Pitkän aikaa oli minulla hänen sanojensa tarkoitus selvittämättä; lopulta sitten käännyin, vaikka vasta paljon arveltuani, seuraavalla tavalla asiata tutkimaan. Menin erään sellaisen luo, joka yleensä kävi viisaasta, ajatellen, että täällä jos missään saattaisin kumota jumalanlauselman ja osottaa oraakelille: "mies tässä on kuin onkin minua viisaampi, vaikka sinä olet minut siksi selittänyt". Kun tätä miestä tutkin keskustelemalla hänen kanssaan — nimeähän ei minun tarvitse mainita, oli vain muudan valtiomies, jota tutkiessani tein seuraavanlaisen huomion, Athenalaiset —, kävi minulle selväksi, että hän oli sekä useiden muiden ihmisten että eritenkin omissa silmissään viisas, mutta että hän todellisuudessa kuitenkaan ei ollut sitä. Sen jälkeen koetin osottaa hänelle, että hän vain kuvitteli olevansa viisas, mutta ett'ei hän itse asiassa ollut sitä. Siitäpä suuttuivat minuun sekä hän että monet niistä, jotka kuuntelivat keskusteluamme. Poislähtiessäni arvelin itsekseni: "tätä miestä olen minä kyllä viisaampi; sillä ei kumpikaan meistä näy mitään kaunista ja jaloa tietävän, mutta tämä kuitenkin kuvittelee tietävänsä jotakin, vaikkei mitään tiedä, kun sitä vastoin minä yhtä vähän kuvittelen tietäväni kuin itse asiassa tiedän. Tuntuupa siis siltä, että minä olen juuri tämän vähäisen verran viisaampi kuin hän, että, mitä en tiedä, sitä en myöskään kuvittele tietäväni."
7. Tämän jälkeen menin toisen luo, joka kävi vielä viisaammasta miehestä kuin edellinen, ja tein uudelleen aivan saman huomion; ja täällä jouduin taas sekä hänen että useain muiden vihoihin. Sen perästä kävin järjestäin useampain luona tehden surukseni ja pelokseni sen havainnon, että olin vihattu; kuitenkin näytti minusta olevan pakko pitää jumalan asiaa suurimmassa arvossa. Minun oli siis oraakelinvastauksen sisältöä yhä edelleen tutkiakseni käytävä kaikkien niiden tykönä, joiden yleisesti katsottiin jotakin tietävän. Nimessä koiran,[8] Athenalaiset — minun täytyy nimittäin lausua teille totuus — tottatotisesti tulin kokemaan jokseenkin seuraavaa: ne, jotka olivat suurimmassa maineessa, olivat minusta melkein kaikkein puutteellisimmat, kuu minä heitä jumalan vihjauksen mukaan tutkin, kun sitävastoin toiset, jotka yleensä kävivät vähempiarvoisista, tuntuivat olevan ymmärryksen puolesta laatuisampia. Minun täytyy esittää teille koko ympärikulkuni, jonka vaivoin suoritin — jotta oraakelin vastaus lopullisesti kuitenkin tulisi kumoamattomaksi. Valtiomiesten perästä menin runoilijain, sekä traagillisten ja dithyrambisten että muitten tykö siinä mielessä, että täällä verekseltä havaitsisin itseni heitä oppimattomammaksi. Siis otin heidän teostensa joukosta esille ne, jotka katsoin heidän huolellisimmiksi luomikseen, ja kyselin heiltä, mihin niillä tähtäsivät, jotta minä samalla myös jotakin heiltä oppisin. Oikeinpa minua hävettää sanoa teille totuus, Athenalaiset; kuitenkin on se lausuttava. Sanalla sanoen puhuivat melkein kaikki, jotka kulloinkin olivat läsnä, viisaammin kuin runoilijat itse niistä asioista, joista nämät olivat runoilleet. Havaitsin siis vähässä ajassa runoilijoihinkin nähden sen tosiasian, ett'eivät he viisauden avulla runoilleet runoelmiaan, vaan jonkunlaisen luonnonvaiston ja jumalallisen innostuksen vaikutuksesta niinkuin ennustajat ja tietäjät. Sillä myös nämät puhuvat paljon kaunista, mutta eivät tiedä, mitä puhuvat. Saman huomasin olevan myös likipitäin runoilijain laidan. Samalla havaitsin, että he runoilija-lahjansa vuoksi luulivat myös kaikessa muussa olevansa viisaimmat ihmiset, vaikkeivät kuitenkaan sitä olleet. Läksin siis heidänkin luotaan pois siinä arvelussa, että olin heitä samassa kohden edellä kuin valtiomiehiä.
8. Lopulta menin käsityöläisten luo; sillä itsestäni tiesin, ett'en suoraan sanoen mitään taitanut, näistä sen sijaan, että kohtaisin heissä miehiä, jotka taisivat useita kauniita töitä. Enkä tässä kohden pettynytkään, vaan he taisivat, mitä minä en taitanut, ja olivat minua siinä määrin viisaampia. Mutta, Athenalaiset, sama vika kuin runoilijoissa oli mielestäni parhaimmissa käsityöläisissäkin: koska he oman ammattinsa alalla tekivät oivaa työtä, katsoi jokainen, että hän oli myös muilla kaikkein tärkeimmillä aloilla viisain, ja tämä heidän harhaluulonsa sumensi heidän viisauttaan, niin että minä oraakelin puolesta kysyin itseltäni, ottaisinko mieluummin ollakseni, niinkuin itse olin, taitamatta heidän taitojaan, mutta myöskin vapaana heidän tietämättömyydestään, vaiko kumpaisessakin suhteessa ollakseni heidän kaltaisensa. Vastasin itselleni ja oraakelille, että minun oli parempi olla, niinkuin olin.