9. Tämänpä tarkasteluni johdosta, Athenalaiset, olen yhtäältä joutanut useitten ihmisten vihan alaiseksi (ja mitä ankarimman ja vaivalloisimman vihan alaiseksi, niin että paljon panettelua on siitä johtunut), toisaalta taas saanut tämän "viisaan" nimen. Sillä läsnäolijat ovat aina kulloinkin olettaneet minussa itsessäni sitä viisautta, jonka olen näyttänyt toiselta puuttuvan. Mutta itse asiassa, Athenalaiset, näyttää vain Jumala olevan viisas, ja tarkoittaakin hän nähtävästi tällä oraakelinvastauksellaan sitä, että ihmisviisaus on jotenkin vähäarvoista, vieläpä aivan arvotonta. Myös on ilmeistä, ett'ei hän tahdo sanoa tätä erityisesti Sokrateesta, vaan käyttäessään minun nimeäni valitsee minut ainoastaan esimerkiksi, ikäänkuin hän sanoisi: "se teistä, ihmiset, on viisain, joka niinkuin Sokrates on havainnut, että hän itse teossa on, mitä viisauteen tulee, aivan arvoton."
Ensiksi minä sen johdosta vielä nytkin astuskelen Jumalan mielen mukaan ympäri ja tutkin ja perään sekä kaupunkilaisia että muukalaisia, jos vaan katson jonkun heistä viisaaksi; ja kun en enää pidä häntä sinä, autan Jumalaa näyttämällä tuolle, ett'ei hän ole viisas. Tältä toimeltani ei minulla myös ole ollut aikaa mitään mainittavaa toimittaa valtiollisen elämän alalla enempää kuin kotini piirissäkään, vaan olen köyhiäkin köyhempi tämän Jumalalle pyhitetyn palvelukseni takia.
10. Mutta lisäksi ne nuorukaiset, jotka seuraavat minua vapaasta tahdostaan, — ne, joilla siihen on enimmän aikaa, nim. rikkaimpain kansalaisten pojat — kuuntelevat ilolla, miten ihmisiä tutkitaan; myös koettavat he, minua jäljitellen, usein itsekin toisia tutkia ja tapaavat tällöin luulenma runsaan määrän sellaisia ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä jotakin, mutta jotka todellisuudessa tietävät vähän tai eivät tiedä mitään. Siitäpä suuttuvat ne henkilöt, joita he tutkivat, minuun eikä heihin ja väittävät, että Sokrates on mitä häijyin olento ja turmelee nuorisoa. Mutta kun heiltä kysyy, mitä hän tekee ja mitä hän opettaa, koska kerta turmelee, eivät he osaa mitään sanoa, vaan ovat ymmällään; mutta jotteivät näyttäisi neuvottomilta, turvautuvat he siihen syytökseen, joka on käsillä kaikkia filosoofeja vastaan, mainiten, "että hän tutkii yläilmain ihmeitä ja maan alustaa, ei tunnusta jumalia ja vääntää vääryyden oikeudeksi." Sillä totuutta eivät he luullakseni mielellään tahtoisi sanoa, nim. että he tekeytyvät tietäviksi, vaikkeivät mitään tiedä. — Kunnianhimoisia, innokkaita ja monilukuisia kun he, ajattelenma, ovat ja kun he sen lisäksi osaavat panna kokoon minusta puheita, joita uskotaan, ovat he sekä aikaisemmin että nyt täyttäneet korvanne kiivailla parjauksilla. Näiden joukosta ovat nyt minun kimppuuni käyneet Meletos, Anytos ja Lykon, Meletos runoilijain puolesta minua vihaten, Anytos käsityöläisten ja valtiomiesten ja Lykon puhujain.[9] Sen vuoksi minua myös, niinkuin alussa sanoin, ihmetyttäisi, jos näin lyhyessä ajassa kykenisin poistamaan mielestänne tämän epäsuopeuden, sittenkuin se on varttunut näin suureksi.
Tässä on teillä, Athenalaiset, totuus, ja olen sen lausunut julki salaamatta ja peittämättä teiltä mitään, oli seikka suuri tai pieni. Kuitenkin tiedän jotenkin varmaan, että juuri sen kautta saatan itseni vihatuksi. Mutta se taas todistaa, että minä puhun totta ja että juuri tämä on minun huono huutoni ja nämät sen syyt. Jos te joko nyt tai vastedes tutkitte asiaa, niin kyllä havaitsette sen tällaiseksi.
11. Ensimäisten syyttäjieni kanteisiin nähden riittäköön jo tämä puolustussanakseni teidän edessänne; tämän jälkeen koetan puolustautua Meletosta, tätä kunnon miestä ja isänmaan ystävää vastaan, joksi itseänsä sanoo, ja yleensä myöhempiä syyttäjiäni vastaan. Ottakaamme siis uudelleen näidenkin kannekirja tarkastettavaksemme, koska he tavallansa ovat uusia syyttäjiä. Kanteensa on likipitäin seuraava:
Sokrates on rikollinen, sikäli kuin hän turmelee nuorukaisia eikä tunnusta valtion Jumalia, vaan toisia, uusia daimonisia asioita.[10]
Tällainen on nyt heidän syytöksensä, ja sitä tahdomme kohta kohdalta tarkastaa.
Hän siis väittää minua rikolliseksi, mikäli turmelen nuorukaisia. Mutta minäpä, Athenalaiset, väitän Meletosta rikolliseksi, koska hän totisessa asiassa laskee leikkiä ja kevytmielisesti haastaa ihmisiä oikeuteen, ollen innokkaasti huolehtivinaan seikoista, jotka kuitenkaan eivät kuuna päivänä ole vähemmitenkään olleet hänen sydämellään. Että näin todellakin on laita, sen koetan tehdä myös teille selväksi.
12. Tuleppa tänne Meletos, ja vastaa: Etköhän katso mitä tärkeimmäksi, että nuorisosta tulee kunnollisinta kansaa? — Tiettävästi. — No hyvä, mainitse sitten näille miehille, kuka sitä parantaa. Luonnollisesti sinä sen hyvin tiedät, koska asia kerta on sydämelläsi. Sen turmelijanhan olet, kuten väität, löytänyt, nimittäin minut, ja sen vuoksi myös tuot minut näiden eteen ja syytät minua; no mainitse nyt myös sen parantaja ja ilmoita näille, kuka hän on… Huomaatko, Meletos, että olet ääneti etkä tiedä, mitä sanoa? Eikö tämä sentään ole sinusta häpeällistä, samalla riittävä todistus sille minun väitteelleni, ett'ei nuoriso lainkaan ole ollut huolenpitosi esineenä? Vaan sano nyt kumminkin, hyvä mies, kuka sitä parantaa. — Lait. — Mutta enhän minä, paras ystävä, tätä kysynyt, vaan mikä ihminen on moiseen kykenevä, ihminen, joka toki edellytyksenä taitaa myös nämät lait. — Tuomarit tässä, Sokrates. — Mitenkä sanot, Meletos? Nämätkö siis ovat omansa nuorisoa kasvattamaan ja parantamaan? — Varsin niin. — Tokkohan kaikki vaiko ainoastaan toiset, toiset eivät? — Kaikki. — Hyvinpä Herran nimessä puhut ja suurenpa määrän sellaisia mainitset, jotka osaavat heitä hyvässä edistää! Entäs edelleen! Parantavatko nämät kuulijatkin sitä vai eivätkö? — Myös nämät. — Mitenkä taas on neuvosmiesten laita? — Myös neuvosmiehet. — Mutta eivätkö sitten kansankokousten osan-ottajat turmele nuorisoa? Vai parantavatko hekin kaikki sitä? — Myös he. — Näyttääpä siis siltä, että kaikki muut Athenalaiset jalostavat sitä paitsi minä, joka yksinäni turmelen. Näinkö tarkoitat? — Totta totisesti niin tarkoitan. — Varsinpa kovan kohtalon omaksi minut tuomitset! Vastaa minulle: Näyttääkö sinusta näin olevan laita, myös kun on puhe hevosista, nim. että kaikki muut ihmiset parantavat niitä paitsi yksi, joka ne turmelee? Vai eikö aivan päinvastoin vain yksi tai muutamat aniharvat, nim. ratsumestarit, kykene niitä parantamaan, kun sen sijaan useimmat turmelevat hevosia niitä pidellessään ja käyttäissään? Eikö näin ole laita, Meletos, sekä kun on kysymys hevosista että kaikista muista eläimistä? Kyllä varmaan, joko sen sitten sinä ja Anytos kiellätte tai myönnätte. Taivahainen olisi todellakin nuorten onnellisuus, jos yksi ainoa vain heitä turmelisi, kaikki muut sitävastoin hyödyttäisivät. Mutta, Meletos, sinä osotat yltäkyllin, ett'et koskaan ole nuorista piitannut, ja selvään ilmaiset välinpitämättömyytesi, nim. ett'et ole yhtään väliä pitänyt siitä, jonka vuoksi kuletat minut oikeuteen.
13. Vielä sano meille, kautta Zeuksen, Meletos, onko parempi asua kunnon ihmisten seassa vaiko kunnottomien?… Vastaa, ystäväni, sillä en mitään vaikeata sinulta kysy. Eivätkö kunnottomat ihmiset tee jotakin pahaa niille, joiden kanssa kulloinkin joutuvat tekemisiin, kunnolliset taas jotakin hyvää? — Varsin niin. — Onkohan siis ketään olemassa, joka mieluummin tahtoisi saada vahinkoa kuin hyötyä niistä, joiden parissa hän oleskelee? Vastaa, hyvä mies, sillä myös laki käskee sinua vastaamaan. Onko ketään, joka kernaammin tahtoisi saada vahinkoa? — Ei suinkaan. — No hyvä: kun olet haastanut minut tänne nuorison turmelemisesta ja pahentamisesta, niin onko ajatuksesi se, että teen sitä tahallani vaiko vasten tahtoani? — Tahallasi, se on minun ajatukseni. — Mitä, Meletos? Oletko sinä, joka olet noin nuori, niin paljon viisaampi kuin minä, joka olen näin vanha, että sinä puolestasi olet havainnut pahain ihmisten aina tekevän jotakin pahaa niille, jotka ovat heidän lähin ympäristönsä, hyväin taas jotakin hyvää, kun sitävastoin minä edistyneeltä ymmärtämättömyydeltäni en edes sitä käsitä, että, jos teen jonkun niistä, joiden parissa oleskelen, kunnottomaksi, niin joudun vaaraan itse saada hänen puoleltaan jotakin pahaa kokea, — jonka takia myös tuotan itselleni tahallani, kuten sinä väität, tämän niin suuren onnettomuuden? Tätä minä en usko, Meletos, enkä luule kenenkään muunkaan uskovan. Ei, vaan joko minä en turmele nuorisoa tai, jos turmelen, niin vasten tahtoani, niin että kummassakin tapauksessa valehtelet. Mutta jos vasten tahtoani turmelen, niin ei lakien mukaan saa tällaisista aiheettomista hairahduksista haastaa tänne, vaan on moinen otettava yksityisesti opetettavaksi ja varotettavaksi. Sillä selvää on, että, jos saan oppia, lakkaan tekemästä sitä, mitä vasten tahtoani teen. Mutta sinäpä olet välttänyt seurustelemasta kanssani ja opettamasta minua; sitä et ole tahtonut tehdä; sen sijaan olet haastanut minut tänne, minne lakien mukaan tulee manata niitä, jotka tarvitsevat rangaistusta, vaan ei niitä, jotka kaipaavat enempää oppia.