14. Mutta, Athenalaiset, tämä on jo käynyt selväksi asiaksi, mitä sanoin, nimittäin, ett'ei Meletos ole näistä seikoista milloinkaan mitenkutenkaan huolehtinut. Yhtä kaikki sano meille, Meletos, miten väitteesi mukaan nuorisoa turmelen. Enkö silminnähtävästi — opettamalla kasvavaa polvea kieltämään valtion jumalia ja niiden sijasta tunnustamaan "toisia daimonisia asioita?" Etkö väitä tätä, että opettamalla sitä turmelen? — Varsinpa niin; se on minun vakaa väitteeni. — Juuri näiden jumalien nimessä, Meletos, joista nyt on puhe, lausu vielä selvemmin, jotta sekä minä että nämät miehet käsittäisimme. Sillä minä puolestani en kykene käsittämään, tarkoitatko, että opetan nuorukaisia kyllä tunnustamaan joitakuita jumalia oleviksi, joten siis itsekin tunnustan jumalia olevan olemassa enkä ole varsinainen jumaltenkieltäjä ja sillä tavalla rikollinen, mutta ei samoja, joita valtio tunnustaa, vaan toisia, niin että sinä minua syytät tästä toisten jumalten opettamisesta; vai väitätkö, ett'en itse laisinkaan tunnusta jumalia ja että sitä muillekin opetan. — Tätä väitän, ett'et laisinkaan tunnusta jumalia. — Oi kumman Meletos, mitä varten tätä väität? Enkö siis tunnusta aurinkoa ja kuuta jumaliksi, niinkuin kaikki muut ihmiset? — Eihän mitenkään, Zeuksen nimessä, tuomarit, koska hän kerta arvelee auringon olevan kiveä, kuun maata. — Anaxagorastako nyt luulet syyttäväsi, rakas Meletos? Ja onko sinulla niin huonot ajatukset näistä miehistä ja katsotko heidän olevan niin vähän lukeneita, ett'eivät tiedä Klazomenelaisen Anaxagoraan teoksen olevan täynnä näitä opinkappaleita? Siis käyvät kuitenkin nuorukaiset minulta hakemassa näitä oppeja, joita he, jos korkeintaan maksavat drakhman, useasti kyllä saattavat ammentaa itselleen orkheestran esityksistä, voidakseen jälestäpäin nauraa Sokrateelle, jos hän omiksi keksimikseen väittäisi niitä, — oppeja, jotka kaiken päälliseksi ovat niin suunnattomia.[11]
Mutta onko, kautta Zeuksen, todellakin ajatuksesi se, ett'en laisinkaan tunnusta jumalia? — Sitä et, Zeuksen nimessä, tee, et mitenkutenkaan. — Kukaan ei sinua, Meletos, usko, etpä luulenma itsekään. Minusta on nimittäin tämä mies, Athenalaiset, varsin julkea ja hillitsemätön ja hän on suoraan sanoen nostanut tämän kanteen vain julkeudesta ja hillitsemättömyydestä ja nuoruuden kevytmielisyydestä. Sillä tuntuu siltä, kuin hän sepustaisi arvoituksen ja tekisi seuraavan koetuksen: "tokkohan viisas Sokrates huomaa, että teen hänestä pilaa ja puhun ristiin, vai onnistuuko minun vetää nenästä sekä häntä että toisia, s.o. kuulijoita?" Katson nimittäin, että hän puhuu ristiin kanteessaan aivan niinkuin hän sanoisi: "Sokrates on rikollinen, koska hän ei tunnusta jumalia, vaan tunnustaa jumalia." Mutta niinhän puhuu vain se, joka laskee leikkiä.
15. Katsokaa nyt kanssani, Athenalaiset, miten omituinen hänen puheensa on minun ajatukseni mukaan. Mutta sinä vastaa meille, Meletos! Te taas, niinkuin alussa sanoin, muistakaa, ett'ette pidä melua, jos totutulla tavallani puhun.
Onko mitään ihmistä, Meletos, joka kyllä tunnustaa ihmis-asioita olevan olemassa, mutta ei itse ihmisiä?… Hän vastatkoon, Athenalaiset, älköönkä tuontuosta elämää pitäkö!… Onko ketään, joka ei tunnusta hevosia olevan olemassa, mutta sen sijaan hevos-asioita? Tai onko ketään, joka ei tunnusta huilunsoittajia olevan olemassa, mutta kyllä huilunsoittajia koskevia asioita? Ei ole, hyvä mies; joll'et sinä tahdo vastata, niin sanon minä sen sinulle ja näille muille. Mutta ainakin seuraavaan kysymykseen vastaa: onko ketään, joka tunnustaa "daimonisia asioita" olevan olemassa, mutta ei itse daimoneja? — Ei ole. — Miten suuren palveluksen olet minulle tehnyt, kun viimeinkin näiden pakotuksesta vastasit! No — etkö siis väitä minun tunnustavan ja opettavan "daimonisia asioita", olkoot sitten uusia tai vanhoja; tunnustanhan ainakin "daimonisia asioita" väitteesi mukaan, ja oletpa sinä tämän vieläpä valallakin vahvistanut kannekirjassasi. Mutta jos kerran tunnustan "daimonisia asioita", niin varsin on minun pakko tunnustaa myös daimoneja. Eikö niin?… Kyllä; minä nim. otaksun sinun myöntävän, koska et vastaa. Mitä taas daimoneihin tulee, niin emmekö arvele niiden olevan joko jumalia tai ainakin jumalten lapsia?… Myönnätkö vai etkö? — Myönnän. — Jos siis tunnustan daimoneja, kuten sinä väität, ja jos ensiksi daimonit ovat jumalia, niin tätäpä kaiketi kutsun arvoitusten puhumiseksi ja leikin laskemiseksi, tätä, että väität minun yhtäältä jumalia kieltävän, mutta toisaalta niitä tunnustavan, koska kerta daimoneja tunnustan. Jos taas daimonit ovat jumalten lapsia, jonkunlaisia äpäriä, joita, niinkuin myös yleensä kerrotaan, luonnottaret tai jotkut muut olennot ovat heille synnyttäneet,[12] niin mikäpä ihminen saattaisi tunnustaa jumalten lapsia oleviksi, mutta samalla ei itse jumalia? Sillä tämä olisi yhtä mieletöntä kuin jos joku tunnustaisi hevosten ja aasien sekasikiöitä, muuleja, oleviksi, mutta ei itse hevosia ja aaseja. Siis, Meletos, sinun on täytynyt nostaa tämä kanne joko koetellaksesi meitä tai koska et tietänyt mitään todellista rikosta, mistä syyttää. Miten voisitkaan kenellekään uskottaa, vaikkapa hänellä olisi vain hivenen verta ymmärrystä, että sama ihminen yhtäältä tunnustaa daimoneja ja jumälia koskevia asioita, mutta toisaalta on tunnustamatta daimoneja, jumalia ja puolijumalia! Sehän olisi tuiki mahdotonta!
16. Mutta, Athenalaiset, todistaakseni, ett'en ole Meletoksen syytöksiin vikapää, en nähtävästi tarvitse pitkää puolustusta, vaan riittää jo tämä. Mitä taas aikaisemmin olen sanonut, että useilla tahoilla olen tullut runsaan vihan esineeksi, se tietäkää todeksi. Tämä seikka se myös minut langettaa, jos nimittäin minut langetetaan: ei Meletos tai Anytos, vaan yleinen epäsuopeus ja viha. Nämät ovat jo ennen langettaneet monta muuta jaloa miestä ja luullakseni vielä tulevat tekemään sitä; sillä ei ole pelkoa, että minuun pysähdyttäisiin.
Mutta nytpä joku kenties tokaisee: "Etkö siis häpeä, Sokrates, moista työskentelyäsi, joka nyt uhkaa viedä sinulta henkesi?" Tälle antaisin minä seuraavan kohtuullisen vastauksen: "Et ole oikeassa, ystäväni, jos arvelet, että miehen, jolla on edes vähäisen arvoa, tarvitsee kiinnittää huomiota elämän ja kuoleman vaaraan eikä vain sitä katsella, onko se, mitä hän tekee, oikein vai ei, onko se kunnon vai huonon miehen työtä. Kehnoja olisivat tietenkin olleet sinun katsantotapasi mukaan kaikki ne puolijumalat, joiden päivät päättyivät Troiassa, sekä muutkin että eritenkin Thetiin poika, joka siihen määrään halveksi vaaraa jokaisen häpeän rinnalla, että, kun hänen mielensä halasi Hektorille surmaa ja hänen äitinsä, joka oli jumalatar, tällöin puhutteli häntä jokseenkin seuraavaan tapaan: 'Poikani, jos kostat Patroklos toverisi kuoleman ja surmaat Hektorin, kuolet itsekin; sillä kotipaikalla Hektorin perästä — sanoo äiti — joudut sinä kohtalon omaksi', niin hän, näistä sanoista huolimatta, ei välittänyt kuoleman vaarasta, vaan katsoi pelottavammaksi elää pelkurin elämää ja ystäviänsä kostamatta, ja hän tiuskasi sen vuoksi vastineeksi: 'Heti paikalla Tuoni minut korjatkoon, kunhan vaan pääsen rankaisemaan rikollista, jott'ei tarvitsisi jäädä tänne kaarevain laivain luo kaikkien nauruksi ja maaemon rasitukseksi'.[13] Luuletko ehkä, että hän piittasi kuoleman vaarasta?" Sillä näin on, Athenalaiset, asian todellinen laita: Sillä paikalla, jonne joku oman valintansa mukaan asettautuu tai jonne esimies hänet asettaa, pitää hänen minun mielestäni myös pysyä ja kohdata vaara tavalla, joka ei ota kuolemaa tai mitään muuta huomioon ennen häpeätä.
17. Kamalasti olisin siis, Athenalaiset, menetellyt, jos Potidaian, Amphipoliin ja Delionin luona[14] pysyin alallani siinä kuin joku toinenkin ja antauduin kuoleman vaaraan sillä paikalla, minne minut olivat sijoittaneet ne päälliköt, jotka te olitte valinneet minua komentamaan, mutta nyt sen sijaan olisin kuoleman tai minkä muun pelosta hyvänsä väistynyt siltä paikalta, johon sen mukaan, kuin luulin ja otaksuin, jumala oli minut asettanut määrätessään, että viettäisin elämäni filosofeeraamalla ja tutkimalla itseäni ja muita. Tämä olisi kamalaa, ja silloin saattaisi todellakin syystä haastaa minua oikeuteen sen johdosta, ett'en tunnusta jumalia, koska kerta en tottele oraakelia, vaan olen peljännyt kuolemaa ja katsonut itseni viisaaksi, sitä kuitenkaan olematta. Sillä kuoleman pelkääminen, miehet, ei ole muuta kuin itsensä viisaaksi kuvittelemista, vaikk'ei sitä olekaan. Ei kukaan nim. tiedä, vaikka kuolema sattuisi olemaan ihmiselle suurin hyvä, mutta yhtäkaikki ihmiset sitä pelkäävät, ikäänkuin varmuudella tietäisivät, että se on suurin paha. Eikö tämä ole tuota samaa moitteellista tietämättömyyttä, joka on siinä, että kuvittelee tietävänsä, mitä ei tiedä? Minä, Athenalaiset, olen mahdollisesti juuri tässä kohden useimpia muita ihmisiä edellä ja jos jossakin suhteessa, niin väittäisin tässä olevani toista viisaamman, että, koska en varmuudella mitään tiedä Tuonen oloista, en myöskään kuvittele tietäväni. Mutta vääryydenteon ja tottelemattomuuden parempaani kohtaan, oli sitten jumalaa tai vain ihmistä kohtaan, tiedän kyllä olevan pahaa ja häpeällistä. Ennen sitä pahaa, josta tiedän, että se on pahaa, en sen vuoksi milloinkaan pelkää ja vältä sitä pahaa, josta en tiedä, vaikkapa sattumalta olisikin hyvää. Sen vuoksi, jos te nyt tahdottekin vapauttaa minut ettekä kuuntele Anytosta, joka lausui, että joko minua alusta pitäen ei olisi laisinkaan pitänyt saattaa tänne tai että, kun se kerta on tapahtunut, myöskin on välttämätöntä määrätä minut kuolemaan (hän nim. väitti teille, että, jos nyt pääsisin vapaaksi, niin silloinpa vasta teidän poikanne seuraisivat Sokrateen oppeja ja sen kautta kaikki perin turmeltuisivat), jos te tähän nähden sanoisitte: " Tällä kertaa, Sokrates, emme aijo noudattaa Anytoksen mieltä, vaan päästämme sinut vapaaksi, kuitenkin sillä ehdolla, ett'et enää harjota tätä tutkimistasi ja filosofeeraa; mutta jos sinut kerrankin tavataan sitä tekemästä, tulee kuolema osaksesi" —: jos siis, niinkuin sanoin, näillä ehdoilla tahtoisitte päästää minut menemään, vastaisin teille: "Athenalaiset, minä tosin kunnioitan ja rakastan teitä, mutta toisaalta tottelen enemmän jumalia kuin teitä ja niin kauvan kuin ilmaa hengitän ja minulla kykyä on, en milloinkaan lakkaa filosofeeraamasta enkä kehottamasta ja nuhtelemasta teitä, kenenkä hyvänsä teistä kulloinkin vaan tapaan, vaan lausun aina totuttuun tapaani: 'Hyvä mies, sinä, joka olet Athenalainen ja sellaisena suurimman ja viisauden ynnä voiman puolesta kuuluisimman valtion kansalainen, eikö sinua hävetä yhtäältä pitää huolta siitä, miten saada enimmän rahaa, mainetta ja arvoa, mutta toisaalta olla viisaudesta, totuudesta ja sielusi jalostuksesta välittämättä ja piittaamatta?'" Ja jos joku teistä kieltää tämän ja väittää näistäkin kyllä huolehtivansa, en kuitenkaan päästä häntä menemään tai itse hänen luotaan lähde, vaan alan kysellä häneltä ja tutkia ja kumota häntä ja jos havaitsen, ett'ei hänellä ole väittämäänsä hyvettä, soimaan häntä siitä, että hän arvokkainta asiaa pitää vähimmässä arvossa, mutta vähempiarvoista suuremmassa. Näin olen menettelevä sekä nuorta että vanhaa kohtaan, kuka hyvänsä tielleni sattuu, sekä muukalaista että kansalaista kohtaan, kuitenkin etupäässä kansalaisia kohtaan, mikäli he syntyperältään ovat minua lähempänä. Tähän kehottaa minua nimittäin jumala, se tietäkää, ja luulenpa, ett'ei teille ja valtiollenne ennen ole tapahtunut mitään hyvää, joka olisi ollut suuremmassa määrässä sitä kuin minun jumalalle omistettu työskentelyni. Sillä ympäri kulkiessani en muuta tee kuin taivutan sekä nuoria että vanhoja teistä siihen, ett'ette pidä ruumiistanne ja tavaroistanne suurempaa tai yhtä innokasta huolta kuin sielustanne, sen kasvattamisesta mitä jaloimmaksi; minä huomautan silloin teille, ett'ei varoista vartu hyvettä, vaan hyveestä varat ja kaikki muu, mitä ihmisillä on joko yksityistä tahi yhteiskunnallista hyvää. Jos siis todellakin tällaisilla puheillani turmelen nuorisoa, niin pitäisi niiden olla vahingollisia; jos taas joku väittää minun toisenlaisia puheita pitävän kuin näitä, niin hän valehtelee. Mitä näihin tulee, Athenalaiset, niin, sen tahdon sanoa, kuulkaa Anytosta tai älkää kuulko, päästäkää minut vapaaksi tai älkää päästäkö, minä puolestani en aijo missään tapauksessa toisin menetellä, en, vaikkapa minun pitäisi kolmasti kuolla.
18. Älkää pitäkö melua, Athenalaiset, vaan pysykää siinä pyynnössäni, ett'ette pitäisi elämää puheeni johdosta, vaan kuuntelisitte; luullakseni myös hyödytte kuuntelemisestanne. Aijon nimittäin teille sanoa vielä yhtä toista muuta, jota kuullessanne mahdollisesti tahtoisitte huutaa, mutta älkää mitenkään tätä tehkö. Siitä olkaa siis varmat, että, jos minut kuolemaan tuomitsette, minut miehen sellaisen, kuin teille olen kuvannut, niin ette minua enemmän vahingota kuin itseänne. Minua ei nim. saata Meletos eikä Anytos mitenkään vahingottaa, sillä heillä ei ole siihen kykyä; en nimittäin luule jumalallisen oikeuden sallivan, että parempi mies kärsii vahinkoa huonomman miehen puolelta. Mahdollisesti voisi hän tuottaa minulle kuoleman tai ajattaa minut maanpakoon tai tuomituttaa kansalais-arvoltani pois; mutta vaikkakin hän (ja kaiketi moni muukin) pitänee niitä suurina onnettomuuksina, niin en silti minä, vaan paljon pikemmin katson minä onnettomuudeksi tehdä sitä, jota hän nyt tekee yrittäessään vasten oikeutta riistää mieheltä henkeä. Nyt siis, Athenalaiset, en pidä puolustuspuhettani likimainkaan itseni takia, vaan teidän tähtenne, jott'ette minua tuomitsemalla rikollisesti raiskaisi sitä lahjaa, minkä jumala on teille antanut. Sillä jos minut surmaatte, niin ette hevillä tule löytämään toista sellaista, joka suoraan sanoen, miten naurettavalta tämä muuten kuuluukin, jumalan toimesta on valtion kimpussa aivan kuin suuren ja jalorotuisen hevosen kimpussa, joka suuruuttaan on liiaksi hidasteleva ja jota sen vuoksi on jonkun paarman tarvis herättää; — juuri niin näyttää jumala panneen minut valtion kimppuun, koska kerta olen sen laatuinen mies, etten herkeä teitä jokaista erikseen herättämästä, taivuttamasta ja moittimasta kaikkialla kanssanne istuessani päivät pitkään. Ketään toista sellaista ei teille hevillä ilmesty, miehet; jos siis seuraatte minun neuvoani, niin säästäkää minut. Mutta tepä pian aikaa saatatte Anytoksen vaikutuksesta äkeissänne lyödä minua, niinkuin ne tekevät, joita unestaan herätetään, ja sillä tavoin kevytmielisesti tappaa minut, mutta sitten herkeämättä nukkua jälellä olevan elon-aikanne, paitsi jos Jumala teistä huolta pitää ja lähettää jonkun toisen teitä herättämään. Mutta että minä olen semmoinen mies, että minut voi katsoa lahjaksi, jonka jumala on valtiolle antanut, sen saatatte seuraavasta havaita. Ei näytä nim. olevan inhimillistä se, että jo niin monta vuotta olen laiminlyönyt kaikki omat asiani ja sallinut kotini olla ilman hoitoa, mutta sen sijaan aina toimin teidän paraaksenne, mikäli lähestyn jokaista eriksensä kuin isä tai vanhempi veli ja koetan häntä taivuttaa pitämään hyveestä huolta. Jos minulla tosiaan olisi tästä jotakin hyötyä ja maksua ottaisin näistä kehotuksistani, niin olisi työskentelyni selitettävissä; mutta näettehän nyt itsekin, että kantajani, jotka niin suurella hävyttömyydellä ovat tehneet kaikki muut syytöksensä, eivät kuitenkaan julkeudessaan ole kyenneet sitä väittämään ja sitä vieraalla miehellä todistamaan, että jonakuna kertana olisin saanut rahaa palkakseni tai vaatinut sitä. Että totta puhun, sen kyllä luulenma riittävästi todistaa — köyhyyteni.
19. Nyt saattaa mahdollisesti näyttää omituiselta, että yksityisesti neuvoakseni kuljeksin ympäri ja näen paljon vaivaa, mutta ett'en sitävastoin uskalla astua teidän kansankokouksiinne valtiota neuvomaan. Tähäu on, niinkuin monesti ja monessa tilaisuudessa jo olette kuulleet minun sanovan, syynä se, että minulle ilmenee jotakin jumalallista ja daimonista — juuri se, mistä myös Meletos pilkallisesti puhui kanteessaan. Tämä on ilmennyt minulle aina lapsesta pitäen, ääni, jonka kuulen ja joka, niin usein kuin sen kuulen, aina kieltää minua tekemästä sitä, jota aijon tehdä, mutta ei milloinkaan kehota. Tämä se estää minua toimimasta julkisuudessa; ja varsinpa hyväksi seikaksi katsonkin, että se estää. Sillä se tietäkää, Athenalaiset, että, jos olisin ryhtynyt valtion toimiin, niin aikoja sitten olisin joutunut hukan omaksi enkä olisi voinut hyödyttää teitä enempää kuin itseänikään. Älkää suuttuko, jos puhun totta! Ei nim. ole ketään, joka säilyttää henkensä, jos hän kunniallisesti ja miehuullisesti asettautuu teitä tai jotakuta toista kansanjoukkoa vastaan ja koettaa estää paljon vääryyttä ja laittomuutta tapahtumasta valtiossa. Sen, joka todellakin tahtoo taistella oikeuden puolesta, on välttämättä, jos mieli edes vähän aikaa pysyä hengissä, eläminen yksityisenä henkilönä, ottamatta osaa julkiseen elämään.
20. Päteviä todistuksia tuon teille tästä, en tyhjiä sanoja, vaan, mitä pidätte suuremmassa arvossa, tosiasioita. Kuulkaa siis, mitä minulle on tapahtunut, jotta tietäisitte, ett'en milloinkaan kuoleman pelosta vastoin oikeutta voi antaa yhdellekään perää, mutta että toisaalta, jos en anna myötä, samalla saatan menettää henkeni. Vastenmieliseltä ja ikävältä tulee tosin tuntumaan se, mitä aijon teille sanoa, mutta totta se kyllä on.