Eräänä iltana, kun jo oli aivan hämärä, istuin tupakoiden ratasillan luona, käsipuihin nojautuen, kun eräs nainen nousi ylös alilaiturilta tulevia rappusia ja istahti viereeni. Tukassa hän kantoi suurta jasmiinikimppusta, jonka kukkaset levittivät ympärillensä huumaavan tuoksun. Muuten hän oli puettu yksinkertaiseen, ehkäpä köyhään pukuun niinkuin useimmat ompelijatartyttöset illalla ovat. Säätyläisnaiset käyttävät mustaa pukua ainoastaan aamulla, illalla pukeutuvat he aina à la francesca (ranskalaisen kuosin mukaan).
Tultuansa luokseni pudotti nuori kylpijätär pään yli heitetyn mantiljansa olkapäille ja tähtöisten himmeässä tuikkeessa näin, että hän oli pieni, nuori, sirovartaloinen ja sangen suurisilmäinen tyttö. Heti paikalla viskasin pois sikaarini. Hän ymmärsi tämän aito ranskalaisen kohteliaisuuden ja sanoi kohta pitävänsä tupakan savusta, vieläpä polttavansa joskus itsekin, jos sattui saamaan kyllin mietoja paperosseja. Onneksi sattui minulla olemaan muutamia tällaisia ja niinpä riensin ojentamaan hänelle koteloni. Hän suvaitsikin ottaa siitä yhden ja sytytti sen palavan langan nenästä, jonka eräs lapsi tarjosi käytettäväksemme muutamasta sou'sta (viisipennisestä).
Yhdessä tupakoiden tarinoimme siinä kotvan aikaa, kaunis kylpijätär ja minä; rantakadulla ei näkynytkään paljo ketään muita. Luulin olevan vallan säädyllistä kysyä häneltä tahtoiko hän tulla kanssani lähimpään neveriaan (kahvilaan)[3] nauttimaan annoksen jäätelöä. Hiukan esteltyänsä suostuikin hän ehdotukseeni, mutta tahtoi sitä ennen tietää, paljoko kello jo oli. Annoin taskukelloni lyödä tunnit … ja tämäkös näytti huvittavan häntä.
"Kaikenlaisia keksintöjä teillä ulkolaisilla onkin! Mistä maasta olette te kotoisin? Luultavasti Englannista?"[4]
"En, ranskalainen minä olen ja muuten nöyrin palvelijanne. Te olette tietystikin cordovalaisia, neiti, vai pitääkö minun ehkä kutsua teitä rouvaksi?"
"En, en ole cordovalaisia."
"Mutta ainakin andalusialaisia. Olen kuulevinani sen pehmeästä puhetavastanne."
"Jos te niin hyvin arvaatte ihmiset jo puhetavasta, niin arvannette kai myöskin, kuka minä olen."
"Arvelen teidän olevan Jeesuksen maasta, pari askelta paratiisista."
(Tämän kuvannollisen kohteliaisuuden, jolla tarkoitetaan Andalusiaa, olin kuullut tunnetulta picadorilta, ystävältäni Francisco Sevillalta.)