Minä seisoin keskellä lattiaa kaikkien ostosten kanssa tietämättä, minne ne laskisin. Hän heitti ne äkkiä ympäri permantoa, hyppäsi kaulaani ja huudahti: "minä maksan velkojani, minä maksan velkojani! Sellainen on calli-laki! (mustalaisten laki!)[12] Oi, toverini, toverini, tuota päivää, tuota onnetonta päivää muistellessani unhotan minä huomisen päivän."
Ryöväri vaikeni hetkeksi, sytytti sikaarinsa ja jatkoi kertomustansa:
Koko päivän vietimme sitten yhdessä syöden, juoden j.n.e. Syötyänsä konvehtia kuin 10-vuotias lapsi, mätti hän niitä kourallisittain ämmän vesiruukkuun. — "Siitä saa hän sorbettia," nauroi hän. Sokeroituja munia särki hän heittämällä seinää vasten ja sanoi, että nyt antavat kärpäset meille paremman rauhan. Eikä ollut sitä tuhmuutta, mikä olisi jäänyt häneltä tekemättä. Tulin maininneeksi, että halusin nähdä hänen tanssivan. Mutta kuinka voisi hän tanssia ilman kastanjetteja?
Äkkiä keksi hän ämmän ainoan pienen lautasen, löi sen palasiksi ja alkoi romalistanssinsa kalistellen porsliinipalasia vallan yhtä hyvin kuin olisi hänellä ollut ebenholtsista tai norsunluusta tehdyt kastanjetit käsissä. Sen tytön kanssa ei tosiaankaan ollut ikävä, sen voin teille vakuuttaa!
Niin tuli ilta ja pian kuulin rummutuksen, joka oli kokoontumismerkki kaupungilla oleville sotilaille.
"Nyt täytyy minun rientää kasarmille iltahuutoon," sanoin minä.
"Kasarmille? Oletkos sinä mikään neekeri-orja, jonka on toteltava rumpukapuloita? Sinä olet tosiaankin oikea kanarialintu sekä luonteeltasi että keltaiseen pukuusi nähden.[13] Mene sitten, senkin jänissielu!"
Minä jäin ja päätin jo ennakolta alistua arestirangaistukseen.
Mutta seuraavana aamuna alkoi hän ensimäisenä puhua erosta.
"Kuules, Joseito," sanoi hän, "olenhan maksanut sinulle velkani? Meidän mustalaisten lain mukaan ei minun olisi tarvinnut maksaa sinulle mitään, koska sinä olet payllo (toista rotua); mutta sinä olet kaunis poika ja miellytit minua. Sen vuoksi … vaan nyt olemme me kuitit. Hyvästi siis!"