"Mitä sinä täällä teet?" kysyi luutnantti. "Joudu ulos täältä!"
En voinut hievahtaakaan paikaltani. Olin aivan kuin tuoliini naulittu.
Huomattuansa, ett'en aikonut poistua enkä edes ottanut päästäni leirilakkiani, tarttui upseeri vihastuneena kurkkuuni ja ravisti minua rajusti. En muista, mitä lienen sanonut hänelle. Mutta luutnantti paljasti miekkansa ja minäkin vedin aseeni huotrasta. Ämmä tarttui käsivarteeni ja samassa sain upseeriltani tämän merkin otsaani, jota yhäti kannan. Peräysin askeleen ja tyrkkäsin ämmän kumoon; ja kun luutnantti taas aikoi ahdistaa minua, pistin miekkani tutkaimen hänen eteensä sillä seurauksella, että hän lävisti itsensä siihen.
Samassa sammutti Carmen lampun ja kehoitti ämmää pakenemaan tiehensä. Minäkin livahdin ulos kadulle ja aloin juosta minkä jaksoin. Koko ajan tuntui minusta kuin olisi joku seurannut minua. Tultuani taas tajuuni, huomasin, ett'ei Carmen ollut minua hyljännyt.
"Sinä suuri, tuhma kanarialintu!" sanoi hän. "Ethän sinä voi tehdä muuta kuin tuhmuuksia. Ja sanoinhan sinulle, että minä tuotan sinulle vain onnettomuutta. Mutta hyvä mustalaisystävä voi keksiä keinon kaikkeen. Sido ensiksikin tämän nenäliina otsahaavallesi ja viskaa minulle miekkavyösi. Varro minua sitten tässä puistokäytävässä. Palaan parin minuutin kuluttua takaisin."
Hän hävisi ja toi minulle kohta sen jälkeen juovikkaan, hihattoman kauhtanan, mistä lieneekin sen noutanut. Sitten sai hän minut riisumaan univormun ja pukemaan kauhtanan ylleni. Tällaisessa puvussa, nenäliina sidottuna otsahaavani ylitse, muistutin suuresti valencialaisia talonpoikia, jotka saapuvat Sevillaan myymään chufas-juomaa eli mantelimaitoa.
Sitten vei hän minut erääseen pieneen taloon, joka oli melkein samanlainen kuin vanhan Darotean asunto ja sijaitsi pienen solakadun päässä. Saatuansa erään mustalais-akan avuksensa pesi hän minut, sitoi haavani paremmin kuin mikään sotilaslääkäri olisi voinut sen tehdä ja juotti minulle jotakin outoa juomaa. Vihdoin saattoi hän minut vuoteelle … ja siinä pian nukahdin.
Luultavasti olivat nuo naiset sekottaneet juomaan joitakin nukuttavia rohdoksia, joiden valmistaminen on heidän salaisuuksiansa, sillä minä heräsin seuraavana aamuna vasta sangen myöhään. Tarvitsin kotvan aikaa, ennenkuin muistin edellisen illan kauhean kohtauksen. Carmen ja hänen ystävättärensä, jotka molemmat istuivat kyykyllänsä vuoteeni ylitse kumartuvina, sitoivat haavani uudelleen ja vaihtoivat muutamia sanoja omalla calli-kielellänsä, jonka selitin jonkunlaiseksi lääketieteelliseksi neuvotteluksi. Sitten vakuuttivat minulle kumpikin, että kyllä pian paranisin, mutta Sevillasta oli minun jouduttava pois niin pian kuin mahdollista; sillä jos minut tavattaisiin siellä, ammuttaisiin minut armotta.
"Ystävä," sanoi Carmen, "sinun täytyy keksiä itsellesi jotakin tehtävää. Nyt kun kuningas ei enää syötä sinua riisillä ja kasarmin vellillä, täytyy sinun elättää itsesi jollakin tavoin. Viisaasti varastamaan olet sinä liian tuhma. Mutta sinä olet norja ja voimakas mies. Jos sinulla on rohkeutta, niin matkusta rannikolle ja rupea salakuljettajaksi. Olenhan luvannut saattaa sinut hirteen. Se on parempi kuin tulla ammutuksi, ja jos vain muuten osaat menetellä älykkäästi, elät sinä kuin ruhtinas yhtä kauvan kunhan huovit tai rannikkovartijat vain eivät saa sinua kuristaaksensa."
Tällä houkuttelevalla tavalla kuvasi tämä paholaistyttö minulle sen uuden elämänurani, jonka hän oli minulle miettinyt; ja totta puhuen näyttikin tämä olevan ainoa mahdollinen sitten, kun näin olin tehnyt itseni syypääksi kuoleman rangaistukseen. Ja tunnustaisinko suoraan teille, arvoisa herra, että hän sai minut tästä vakuutetuksi verrattain helposti. Minusta näytti kuin tulisin häntä niin paljo lähemmäksi antautuessani tähän uppiniskaisten vaaranalaiseen seikkailija-elämään. Näin luulin vastaisuudessa voivani olla vakuutettu hänen rakkaudestansa.