"Voi teitä pöllöjä, jotka pidätte minua säätyläisnaisena!" huusi hän.
Se oli Carmen.
Mutta hän oli osannut pukeutua niin säädyllisesti, että jos hän olisi vastannut toisella tapaa, en ikinä olisi häntä tuntenut. Hän hyppäsi alas muulin seljästä, puheli hetkisen hiljaa Dancairen ja Garcian kanssa ja kääntyi sitten minuun.
"Kanarialintuseni, kaiketipa me vielä tapaamme toisemme ennen kuin sinä hirteen joudut. Nyt matkustan minä Gibraltariin Egyptin asioissa. Pian saatte kuulla minusta!"
Sitten erosi hän meistä mainittuansa erään tyyssijan, missä voimme piileksiä muutamia päiviä. Carmen oli meidän kaitselmuksemme. Ennen pitkää lähetti hän meille hiukan rahaa ja tiedon, joka oli rahaakin parempi: sinä ja sinä päivänä piti kahden englantilaisen lordin tuleman Gibraltarista Granadaan vievää tietä myöden. Johon koskee, se älähtäköön. Lordeilla oli tietysti kaunis summa matkarahoina.
Garcia tahtoi, että murhaisimme molemmat, mutta Dancaire ja minä panimme vastaan. Muuta emme heiltä riistäisi kuin rahat, kellot ja paidat, joita kipeästi kaipasimme.
Niin, arvoisa herra, voi miehestä tulla roisto melkeinpä huomaamatta! Kaunis tyttö saa päänne pyörälle, te joudutte tappeluun hänen vuoksensa, onneton teko on tehty, pako vuoristoon välttämätön, teistä tulee salakuljettaja ja salakuljettajasta huomaamattansa — rosvo!
Tämän lordiryöstön jälkeen pidimme viisaimpana hävitä pois
Gibraltarin seutuvilta ja pakenimme Rondan vuoristoon.
Muistan teidän kerran maininneen José-Marian nimen. Juuri siellä minä häneen tutustuin. Hänellä oli rakastajattarensa aina mukana ryöstöretkillä. Tämä oli viisas, vaatimaton, käytökseltänsä säädyllinen ja kaunis tyttö: ei koskaan yhtään sopimatonta sanaa ja aina uskollinen kuin kulta! Mutta José-Maria teki hänet kovin onnettomaksi. Hän juoksi alinomaa tyttöjen perässä, kohteli häntä usein pahoin ja tekeysi joskus mustasukkaiseksi. Kerran vihlasi hän tyttöparkaa puukollansakin. Mutta siitä huolimatta rakasti tämä miestä entistä enemmän.
Sellaisia ne naiset ovat, olletikin täällä Andalusiassa! Tyttö oli päinvastoin ylpeä tuosta haavasta käsivarressansa ja näytteli sitä meille kuin rakkainta muistoa. Muuten oli José-Maria huono toveri. Kun hän erään kerran oli mukanamme järjesti hän asiat niin, että sai itse kaiken hyödyn ja me vain iskut ja ikävyydet.