Mutta palaan jälleen kertomukseeni. Carmenista emme sen koommin olleet kuulleet mitään.
"Jonkun meistä täytyy matkustaa Gibraltariin," sanoi Dancaire, "tiedustelemaan häntä. Kaiketipa hän on valmistellut siellä jonkun kaappauksen. Minä lähtisin kyllä sinne itse, mutta Gibraltarissa tuntevat ihmiset minut aivan liian hyvin."
"Samoin tuntevat he minutkin," arveli Garcia, "ja olenhan tehnytkin siellä englantilaisille monet kepposet. Sitä paitse on minun vaikea peittäytyä valhepukuun, ykssilmäinen kun olen."
"Minunko sinne siis on lähdettävä?" kysyin vuorostani iloiten jo pelkästä ajatuksesta saada tavata siellä Carmenia; "mutta mitä siellä on tehtävä?"
"Toimi niin, että pääset laivaan S:t Rocissa, ja kun olet purjehtinut meritse Gibraltariin, niin kysy satamassa, missä eräs Rollona niminen suklaatikauppias asuu; jos löydät hänet, saat häneltä tietää, kuinka Carmenin laita on."
Sovittiin, että matkaisimme kaikki kolme Sierra Gauciniin, jonne kumppalini aikoivat jäädä. Minun sitä vastoin oli sieltä pyrittävä Gibraltariin muka hedelmäkauppiaana. Rondassa oli eräs meille suosiollinen henkilö hankkinut minulle passin. Gaucinista sain aasin, jonka kuormaksi lastasin appelsiineja ja melooneja. Sitten läksin matkalle. Gibraltariin tultuani huomasin ihmisten hyvin tunteneen RoIIonan nimen, mutta hän oli jo joko kuollut taikka joutunut toisiin maan-ääriin. Tässä oli mielestäni selitys siihen, ett'emme olleet saaneet mitään tietoja Carmenista.
Vein aasin erääseen talliin ja läksin kaupungille hedelmäkorieni kanssa ikäänkuin olisin tullut niitä kaupustelemaan, vaikka itse teossa katsastelin eikö näkyisi ainoatakaan tuttua ihmistä. Gibraltarissa tapaatte paljo lurjuksia kaikista maailman valtakunnista, sillä se on oikea Baabelin torni koko linnoitus: kymmenellä askeleella saatte jo kuulla puhuttavan kymmentä eri kieltä. Useita egyptiläisiäkin näin, mutta en uskaltanut luottaa kehenkään: lähestymiseni jäi molemminpuoliseksi tunnusteluksi. Molemmat huomasimme kyllä olevamme aika veijareja; mutta olimmeko samaa joukkuetta, siitä emme päässeet selville.
Pari päivää harhailin kaupungissa vallan turhaan. Rollonasta ja Carmenista en ollut saanut mitään tietoja. Arvelin jo palata takaisin toverieni luo, tehtyäni ensin muutamia ostoksia; kuljeskelin sentään vielä illalla, päivän laskun aikana, katuja pitkin, kun äkkiä kuulin naisen äänen huutavan ylläni:
"Halloo, hedelmäkauppias!"
Nostin silmäni ja näin parvekkeella Carmenin ja hänen vieressänsä ylhäisen upseerin, tukka hienosti käherrettynä ja kultaiset olkalaput punaisessa univormutakissansa. Carmen itse oli erinomaisen hyvin puettu: silkkinen puku, hartioilla kaunis shaali ja päässä kullalta välkkyvä kampa. Ja tuo aina yhtä iloinen veitikka nauroi minulle sivujansa pidellen.