"Mitä? Oletko sinä muka puolisoni, koska rupeat minua käskemään? Garcian mielestä käy tämä tapa laatuun eikä sinulla ole siihen mitään sanottavaa. Päinvastoin pitäisi sinun olla ylpeä siitä, että olet minun ainoa minchorroni (= rakastajani eli sanan mukaan: oikkuni)."
"Mitä hän sanoo?" kysyi englantilainen.
"Hän valittaa, että hänen on jano … ja pyytäisi hieman juotavaa," vastasi Carmen ja heittäysi sohvalle nauraen makeasti tälle käännöksellensä.
Ja tiedättekös, että kun hän oikein ratkesi nauramaan, niin oli muiden mahdoton pysyä vakavina. Kaikki läsnäolijat sai hän nauramaan mukana. Pitkä englantilainen tolvana yhtyi hänen nauruunsa ja käski palvelijan tuoda minulle juotavaa.
"Näetkös tuon sormuksen, joka hänellä on sormessansa?" kysyi Carmen minun maistaessani palvelijan tuomaa juomaa. "Jos haluat, niin annan sen sinulle?"
"Minäpä antaisin peukaloni jos tuo lordisi olisi vuoristossa … ja me seisoisimme maquila kädessä vastakkain," tiuskaisin hänelle.
"Maquila, maquila, mitä se merkitsee?" kysyi englantilainen.
"Maquila," selitti Carmen nauraen, "merkitsee appelsiinia. Eikö olekin omituinen nimitys appelsiinille? Mies sanoo, että hän mielellänsä syöttäisi teillekin maquilan."
"Vai niin?" sanoi englantilainen, "no, tuopas meille vielä huomennakin appelsiineja."
Näin puhuessamme astui palvelija sisään ja ilmoitti että pöytä oli katettu herrasväelle. Englantilainen nousi ylös, antoi minulle piasterin ja tarjosi käsivartensa Carmenille, ikäänkuin tuo letukka ei olisi voinut yksin kävellä. Nauraen sanoi Carmen minulle: