Hän nauroi minulle.
"Me emme ole luotuja istuttamaan kaalinpäitä, me," sanoi hän; "meidän kohtalomme on elää payllojen (muukalaisten) kustannuksella. Kuules, minä olen pannut alulle erään kauppajutun Natan ben Josefin kanssa, joka asuu Gibraltarissa. Hänellä on pumpulikankaita, jotka vartovat salakuljettajia. Sinun tietää hän olevan vielä hengissä. Sinua hän vartoo. Ja mitäs sanoisivatkaan asiamiehemme Gibraltarissa, joll'et pitäisi sanaasi?"
Hän sai minut taivutetuksi ja minä ryhdyin jälleen harjoittamaan inhottavaa kauppaani.
Piileskellessäni Granadassa toimeenpantiin siellä härkätaisteluja, joita Carmenkin meni katsomaan. Sieltä palattuansa puhui hän paljo eräästä sangen notkeasta ja taitavasta härkätaistelijasta nimeltä Lucas. Hän tiesi mikä tämän hevosen nimi oli ja paljoko hänen kirjailtu liivinsä maksoi. Tästä en vielä välittänyt mitään. Mutta muutamia päiviä myöhemmin kertoi ainoa eloon jäänyt toverini Juanito nähneensä Carmenin yhdessä tuon härkätaistelijan kanssa eräässä kahvilassa. Asia alkoi jo harmittaa minua. Kysyin Carmenilta, kuinka ja miksi hän oli tehnyt tuttavuutta tuon miehen kanssa.
"Hän on mies, jonka kanssa voi olla asioissa," sanoi hän. "Lorisevassa virrassa on aina vettä ja limsiökiviä, sanoo mustalainen sananlasku. Näissä härkätaisteluissa voitti hän 1200 realea. Kahdesta mahdollisuudesta täytyy toisen tapahtua: joko on häneltä riistettävä nuo rahat pois taikka on hän saatava seuraamme, sillä hän on hyvä ratsuri ja rohkea poika. Entisistä tovereistasi ovat useat kuolleet pois; sinä tarvitset uusia miehiä heidän sijaansa. Ota hänet mukaasi."
"Minä en välitä hänestä enkä hänen rahoistansa," vastasin hänelle, "ja minä kiellän sinua seurustelemasta hänen kanssansa."
"Ole varuillasi, José! Jos sinä epäilet minun tekevän luvatonta, niin minä sen pian teenkin!" sanoi hän uhkaillen.
Onneksi matkusti härkätaistelija Malagaan ja minä hommausin kuljettamaan juutalaisen pumpulikankaita. Tuon jutun vuoksi oli minulla paljo vaivaa ja samoin Carmenillakin. Niin unhotin koko härkätaistelijan eikä luullakseni Carmenkaan enää häntä muistellut.
Juuri näinä aikoina tapasin minä teidät, herra M., ensiksi lähellä Montillaa ja toisen kerran Cordovassa. Viimeistä yhtymystämme en viitsi muistella. Siitä tiedätte ehkä enemmän kuin minä. Carmen varasti teiltä kellonne. Myöskin rahanne aikoi hän viedä … ja tuon sormuksen, jonka näen sormessanne ja joka hänen mielestänsä oli erityisesti kallisarvoinen ja hänelle tärkeä taikasormus.
Tämän johdosta syntyi riita välillämme. Suuttuneena löinkin minä häntä jo kerran. Hän kalpeni ja alkoi Itkeä. Ensi kerran näin minä hänen itkevän. Se teki minuun hirmuisen vaikutuksen. Pyysin häneltä anteeksi, mutta hän oli minulle nyrpeissänsä kokonaisen päivän ja kun minä läksin Montillaan, ei hän tahtonut syleillä minua.