"Sinua rakastaa on minun jo mahdotonta. Elää kanssasi en halua."
Vimmastus valtasi minut. Paljastin puukkoni. Toivoin hänen peljästyvän ja anovan armoa, mutta tuo nainen oli itse daimooni.
"Viimeisen kerran kysyn sinulta, etkö suostu elämään kanssani?" huusin hänelle.
"En, en, en!" sanoi hän polkien jalkaansa, veti sormestansa sormuksen, jonka olin hänelle lahjoittanut, ja viskasi sen pensastoon.
Iskin häntä kaksi kertaa … Garcia Borgnen puukolla, jota käytin rikottuani oman veitseni. Toisella iskulla vaipui hän maahan ääntä päästämättä. Olen vieläkin näkevinäni hänen suuren, tumman silmänsä tuijottavan minuun. Sitten hämmentyi se ja sulkeutui.
Kokonaisen tunnin istuin kerrassaan masentuneena hänen ruumiinsa ääressä. Sitten muistin, että Carmen oli usein sanonut haluavansa tulla haudatuksi metsään. Puukollani loin hänelle haudan ja laskin hänet siihen. Kauvan sain etsiä ennen kuin löysin pensastoon viskatun sormuksen. Sen laskin hautaan hänen viereensä samoin kuin pienen ristin, jota olin kantanut.
Ehkä erehdyin siinä. Sitten hyppäsin ratsuni selkään ja ratsastin
Cordovaan ilmoittautuakseni viranomaisille. Tunnustin murhanneeni
Carmenin. Mutta hänen lepopaikkaansa en tahtonut ilmaista.
Erakko oli pyhä mies. Hän rukoili Carmenin puolesta. Myöskin messun luki hän tämän autuudeksi… Tyttö raukka! Mustalaisten kasvatus oli tehnyt hänet tällaiseksi.
IV.
Espanjassa löytyy vielä nykyään sangen paljo tätä yli Europan levinnyttä kulkurikansaa, joka käy nimillä boheemit, gitanos, gypsies, mustalaiset j.n.e. Useimmat heistä asuvat tahi oikeammin vaeltavat eteläisissä ja läntisissä maakunnissa, Andalusiassa ja Estremadurassa eli entisessä Murcian kuningaskunnassa; myöskin Kataloniassa löytyy heitä kosolta.