Mutta molemmilta puolueilta puuttui johtajia ja korsikalaiset, jotka hurjuuksissaankin noudattavat jonkunlaista järjestystä, käyvät harvoin käsikahakkaan, ell'eivät sisällisten sotien päämiehet ole läsnä. Menestyksestänsä viisastuneena pidätti Colomba pientä puolustusjoukkoansa:
— Antakaa noiden ihmisparkojen itkeä, puhui hän paimenille … ja sallikaa tuon vanhuksen viedä rauhassa ruumiit kotiinsa. Miksi tappaisitte tuon vanhan ketun, jolla ei enää ole hampaita purrakseen?… Giudice Barricini!… Muista elokuun 2:sta päivää! Muista sitä veristä lompakkoa, johon sinä väärentäjän kädellä olit kirjoittanut!… Isä vainajani kirjoitti siihen velkasi; nyt ovat poikasi sen maksaneet. Sukumme puolesta minä sen kuittaan, vanha Barricini!
Kädet rinnallensa ristien ja ylenkatseelleen hymy huulillansa katseli
Colomba, kun vainajien ruumiit kannettiin hänen vihamiestensä taloon
ja odotti siinä siksi, että väkijoukko oli vähitellen hälvennyt.
Sitten sulki hän oven ja palasi takaisin saliin.
— Pyydän teiltä maamiesteni puolesta anteeksi, hra eversti. En ikinä olisi uskonut, että korsikalaiset ampuisivat taloa, jossa tietävät löytyvän muukalaisia. Syntymämaani puolesta hävettää minua tuollainen menettely.
Kun miss Lyydia illalla vetäytyi leposuojaansa, seurasi eversti hänen mukanansa ja kysyi eikö heidän olisi viisainta lähteä jo huomenna tiehensä tällaisesta kylästä, missä joka hetki täytyy peljätä saavansa luodin otsaansa, ja jättää mitä pikimmin mokoma maa, joka vilisee murhamiehiä ja pettureja.
Miss Nevil ei kotvaan vastannut mitään. Nähtävästi saattoi isän ehdotus hänet melkoiseen pulaan.
— Kuinka voisimme me jättää tuon onnettoman tytön juuri nyt, kun hän tarvitsee lohdutusta? sai hän vihdoin sanotuksi. Eikö se teidänkin mielestänne, isä, olisi sydämetön teko?
— Tyttäreni parastahan minä ajattelen, sanoi eversti; ja jos tietäisin sinun olevan turvassa Ajaccion hotellissa, niin ole varma siitä, ett'en mielelläni jättäisi tätä kirottua saarta, ennenkuin olen saanut puristaa urhoollisen hra della Rebbian kättä.
— Vartokaamme vielä, isä, ja ottakaamme ennen lähtöämme selko siitä, voimmeko tehdä heille mitään palvelusta.
— Sinulla on hyvä sydän! sanoi eversti suudellen tytärtänsä otsalle.
Pidän siitä, että näin uhraudut muiden onnettomuuksia lieventämään.
Jääkäämme siis!… Hyvää työtä ei koskaan tarvitse katua.