— Chili, huusi Brandolaccio, vilkaisepas tuonne muurin taakse. Häh?
Käsiänsä ja jalkojansa käyttäen kapusi lapsi muurille… Orlanduccion ruumiin nähtyänsä teki hän heti ristinmerkin.
— Ei se vielä mitään ole, jatkoi ryöväri, mutta käyhän katsomassa, mitä tuolla toisella puolen on.
Lapsi teki toisen ristinmerkin.
— Tekö tämän teitte, eno? kysyi hän arasti.
— Minä! Tuollaisen metsämiehen rinnalla olen minä vain ikäkulu hylkiö! Hra Orson työtä se on. Häntä voit sinä onnitella.
— Neiti Colombaa on se suuresti ilahduttava… Mutta haavoittumisenne on häntä huolestuttava, Ors' Anton'.
— Kas niin, Ors' Anton', sanoi ryöväri sitomisen lopetettuansa, Chilina onkin jo saanut kiinni ratsunne. Nouskaa satulaan ja seuratkaa minua Stazzonan maquis-metsään. Arvaattehan, kenen te siellä tapaatte. Me hoidamme teitä siellä niin hyvin kuin voimme. Pyhän-Kristiinan ristin luona täytyy teidän nousta kävelemään. Hevosenne voitte uskoa Chilinan huostaan; hän vie tästä sanan neiti Colomballe ja tiellä voitte sanoa hänelle, mitä muita terveisiä teillä kotiinne on. Tyttöselle voitte uskoa salaisuutennekin, Ors' Anton', hän antaa ennen hakata itsensä kappaleiksi kuin pettää ystävänsä.
Äänensä helläksi muuttaen kääntyi hän Chilinan puoleen:
— Mene siis, veitikka, ja ole yksinäisyyteesi kirottu, sinä vietävän ilkiö! (Orsolle). Minä olen nähkääs yhtä taikauskoinen kuin monet muutkin ryövärit, jotka pelkäävät kiinnittävänsä lapset itseensä joutavilla siunauksilla ja ylistyksillä… Sillä tiedättehän, että Annocchiaturassa[29] asuvat salaiset voimat ilkeydessään tavallisesti tekevät päin vastoin kuin olemme toivoneet.