— Istu lähelleni, ole ystävällinen, äläkä kysy minulta mitään tänään… Olen kovin sairas. Hän painoi kauniit kasvonsa yhteen leposohvan tyynyistä ja valitti tuskallisesti. Sitten hän äkkiä kohottautui kyynärpäittensä varaan, pudisti paksun, koko hänen kasvonsa peittäneen tukkansa syrjään ja tarttuen Mergyn käteen, hän painoi sen ohimoilleen. Bernard tunsi hänen valtimonsa sykkivän kiivaasti.
— Kätesi on kylmä, se tekee minulle hyvää.
— Rakas Dianani, kuinka soisinkaan että päänsärkysi vaivaisi minua sinun asemestasi! hän sanoi suudellen tätä polttavan kuumalle otsalle.
— Niin! ja minä tahtoisin … aseta sormiesi päät kulmakarvojeni päälle, se tuottaa minulle lievitystä. Minusta tuntuu että jos itkisin, niin kärsisin vähemmän… Mutta en voi itkeä.
Syntyi pitkä hiljaisuus, jota häiritsi vain kreivittären epätasainen ja vaivaloinen hengitys. Mergy, ollen polvillaan leposohvan ääressä, hieroi hellävaroen ja väliin suuteli kauniin Dianansa raukeita kulmakarvoja. Hänen vasen käsivartensa nojasi päänaluseen, ja hänen rakastettunsa sormet, joita hän piti kädessään, puristivat sitä silloin tällöin kouristuksen tapaisin liikkein. Dianan hengitys hyväili samalla kertaa lauhkeana ja polttavana hekumallisesti hänen huuliaan.
— Rakas ystävä, Bernard sanoi viimein, minun nähdäkseni sinua vaivaa jokin muukin kuin päänsärky. Onko sinulla jotain erikoista surun syytä? Ja mikset sitä sano minulle, minulle? Etkö tiedä, että jos kerran rakastamme toisiamme, niin meidän on jaettava niinhyvin surut kuin ilotkin?
Kreivitär pudisti päätään avaamatta silmiään. Hänen huulensa liikkuivat, mutta niiltä ei kuulunut yhtään selvää ääntä, sitten hän ikäänkuin sen ponnistuksen uuvuttamana antoi päänsä vaipua Mergyn olkapäätä vasten. Samassa kello löi puoli kaksitoista. Diana säpsähti ja nousi istualleen väristen kiireestä kantapäähän.
— Mutta rakas ystävä, te todella pelästytätte minut!
— Ei mitään … ei vielä mitään, hän sanoi soinnuttomalla äänellä… Tuon kellon ääni on kamala! Joka lyönnillä on minusta kuin tunkeutuisi tulikuuma rauta pääni läpi.
Mergy ei keksinyt parempaa lääkettä eikä parempaa vastausta kuin suudella hänen otsaansa, jota kreivitär nojasi häneen päin. Yhtäkkiä tämä ojensi kätensä, ja laskien ne rakastettunsa olkapäille ja kiinnittäen häneen säihkyvän katseensa, joka tuntui tunkeutuvan aivan hänen lävitseen, hän sanoi: