— Bernard, milloin sinä käännyt katolilaiseksi?
— Rakas enkelini, ei puhuta siitä nyt, se tekee sinut vaan entistä sairaammaksi.
— Sinun itsepintaisuutesi se tekee minut sairaaksi … mutta siitähän sinä niin vähän välität. Mutta aika kiiruhtaa; ja vaikka olisin kuolemankielissä, niin tahtoisin sen käyttää viimeiseen hengenvetooni saakka kehoittamalla sinua…
Mergy tahtoi suudella hänen suunsa suudelmalla. Se on oivallinen todistuskeino ja kelpaa vastaukseksi kaikkiin kysymyksiin, mitä rakastaja voi lemmittynsä suusta kuulla. Mutta Diana, joka tavallisesti sellaisessa tapauksessa ei tyytynyt yksin vain sitä odottamaan, työnsi hänet tällä kertaa päättävästi ja melkeinpä vihastuneena luotaan.
— Kuulkaa minua, herra de Mergy, joka päivä minä vuodatan verikyyneliä, ajatellessani teitä harhauskossanne. Te tiedätte kuinka teitä rakastan! Voitte arvata minkälaisia niiden tuskien täytyy olla, joita kärsin ajatellessani, että hän, joka minulle on paljon kalliimpi kuin elämäni, saattaa, ja ehkäpä aivan kohta, kadottaa sekä ruumiinsa että sielunsa.
— Diana, tiedättehän sopineemme siltä, ettemme enää puhuisi keskenämme tuonkaltaisista asioista.
— Meidän täytyy, onneton! Kuka sen on sanonut että sinulla on enää tuntiakaan katumis- ja parannusaikaa?
Hänen äänensä outo sointu ja hänen kummalliset sanansa johdattivat vaistomaisesti Mergyn mieleen hänen Bévilleltä saamansa omituisen neuvon. Ne liikuttivat hänen mieltään väkisinkin, vaan hän pysyi kuitenkin lujana, mutta hän luulikin tämän kahta kiivaammaksi käyneen käännyttämisinnon johtuvan vain Dianan kiintymyksestä häneen.
— Mitä tarkoitattekaan, rakas ystävä? Uskotteko että tämän huoneen katto, tappaakseen hugenotin, putoaa yhtäkkiä hänen päälleen niinkuin viime yönä vuoteenne katos? Onneksi siinä ei tapahtunut meille sen pahempaa kuin että saimme vähän tomua päällemme.
— Teidän itsepintaisuutenne saattaa minut epätoivoon! — … Kuulkaapas, näin unta että vihollisenne olivat aikeissa surmata teidät … ja näin teidät, viruen verissänne heidän käsiensä raatelemana, heittävän henkenne ennenkuin ennätin tuoda rippi-isän luoksenne.