— No muistakaa sitten tuo kaunis lause: Age quod agis![78]
Hän antoi merkin; tykinlaukaus jymähti; ja koko joukko-osasto läksi pikamarssia tasangolle. Samaan aikaan lähti eri porttien kautta pieniä sotamiesryhmiä hälyyttämään vihollisen linjoja useissa eri kohdin, jotteivät katolilaiset, luullen, että heidän kimppuunsa oli käyty joka taholla, uskaltaisi tuoda apujoukkoja päähyökkäystä torjuakseen, pelosta, että he siten saattaisivat liiaksi heikontaa jostain kohden kaikkialta uhattujen varustuksiensa varusväkeä.
Evangile-linnakkeelle, jonka tuhotakseen katolilaisten insinöörit olivat ponnistaneet voimansa, oli pahana haittana varsinkin viisi tykkiä käsittävä patteri, joka oli sijoitettu pienelle kumpareelle. Sen huipulla oli raunioiksi sortunut rakennus, joka ennen piiritystä oli ollut mylly. Multavallilla suojattu kaivanto turvasi sen kaupungista päin tehdyiltä lähenemisyrityksiltä, ja kaivannon etureunaan oli asetettu vartioiksi useita pyssysotureita. Mutta niinkuin protestanttien päällikkö oli arvannut, niin näille viimemainituille ei varmaankaan voinut olla juuri mitään hyötyä pyssyistä, ne kun olivat monta tuntia olleet kosteudelle alttiina. Ja hyökkääjillä, jotka olivat kaikesta tarkasti perillä, ja jotka olivat valmistautuneet hyökkäykseen, oli tietenkin paljon suuremmat menestymismahdollisuudet kuin valvomisesta väsyneillä, sateesta läpimärillä ja kylmän kangistamilla puolustajilla, joille hyökkäys tuli aivan aavistamattomana äkkiyllätyksenä.
Ensimäiset vartiosotilaat on tuhottu. Kuin ihmeeksi laukeaa muutama pyssy ja pamaukset herättävät patterin varusväen paraiksi näkemään vihollisen olevan jo rintasuojuksen herrana ja paraikaa kiipeävän myllykukkulalle. Jotkut yrittävät ruveta vastarintaan, mutta aseet putoavat heidän kohmeisista käsistään. Ei juuri yksikään heidän pyssyistään laukea, kun taas hyökkääjien joka ainoa luoti sattuu. Voiton suhteen ei ole enää mitään epäilystä, ja patterin herroina kohottavat protestantit jo julman huutonsa: Ei mitään armoa? Muistakaa Pärttylinyötä!
Viitisenkymmentä sotilasta oli päällikkönsä kanssa majoitettuna myllyn torniin; yömyssy päässä ja ilman takkia, toisessa kädessä tyyny ja toisessa miekka, avaa kapteeni oven ja tulee ulos kysyen mistä meteli oikein johtuu. Osaamatta ajatellakaan vihollisen uloshyökkäystä hän kuvitteli melun johtuvan hänen omien sotilaittensa kesken syntyneestä riidankähäkästä. Hän selvisi julmalla tavalla erehdyksestään; hilporin isku kaasi hänet maahan veriinsä. Sotilaat ehtivät teljetä tornin oven, ja jonkin aikaa he saivat hyvästi pitäneeksi puoliaan ammuskelemalla ikkuna-aukoista; mutta aivan rakennuksen vieressä oli suuri kasa olkia ja heiniä, sekä myöskin risuja, joista oli määrä tehdä vallikoppia. Protestantit pistivät niihin tulen, ja silmänräpäyksessä nuoleskelivat liekit tornia joka puolelta ja loimusivat sen huipun tasalle saakka. Kohta sieltä alkoi kuulua surkeita hätähuutoja. Katto oli tulessa ja oli putoamaisillaan onnettomien niskaan. Ovi paloi, ja sulut, joita he olivat kasanneet sen eteen, estivät heitä pääsemästä ulos siitä aukosta. Jos he yrittivät hypätä ulos ikkunoista, niin he putosivat liekkeihin tai saivat keihäistä surmansa. Silloin nähtiin hirveä näytelmä. Eräs lipunkantaja, joka oli täysissä varustuksissa, koetti kuten muutkin hypätä ulos ahtaasta ikkuna-aukosta. Hänen rautapaitansa päättyi, siihen aikaan sangen yleisen tavan mukaan, eräänlaisiin lyhyen hameen tapaisiin liepeisiin,[79] jotka peittivät reidet ja vatsan, ja laajenivat alaspäin kuin suppilon yläosa, niin että niissä saattoi mukavasti kävellä. Ikkuna ei ollut niin leveä että se osa hänen varuksestaan olisi sopinut siitä läpi, ja lipunkantaja oli hätäpäissään syöksynyt siihen sellaisella vauhdilla, että hän huomasi olevansa kuin ruuvipenkissä, suurin osa ruumiistaan ulkona roikkuen, hänen voimatta sitä liikuttaa. Mutta liekit hipoivat jo häntä, kuumensivat hänen rautavaruksiaan ja korvensivat hänet niissä hitaasti, ikäänkuin sulatusuunissa tahi kuuluisassa Phalariin vaskisen härän sisässä.[80] Onneton päästi hirveitä hätähuutoja ja liikutteli turhaan käsivarsiaan ikäänkuin pyytäen apua. Hetkisen oli hyökkääjien kesken hiljaa, mutta sitten he kaikki yhdessä ja kuin yhteisestä sopimuksesta päästivät meluavan sotahuudon huumatakseen itseään ja päästäkseen kuulemasta palavan miehen vaikeroimista. Tämä peittyi näkyvistä, liekki- ja savutupruun, ja sitten saattoi nähdä tulikuuman ja höyryävän kypärän putoavan myllynraunioitten sekaan.
Taistelun telmeessä kestävät kauhun ja surun vaikutelmat vain vähän aikaa, itsesäilytysvaisto täyttää liiaksi sotilaan mielen, jotta siinä voisi olla tilaa muiden kärsimyksille. Toisten rochellelaisten ajaessa pakenevia takaa, naulasivat toiset tykit kiinni, särkivät niiden pyörät ja mättivät kaivantoon patterin vallikorit ja sen puolustajien ruumiit.
Mergy, joka ensimäisten joukossa oli syöksynyt kaivantoon ja rintavarustukselle, veti hetkisen henkeään kaivertaakseen tikarinsa terällä Dianan nimen erääseen patterin tykkiin; sitten hän auttoi toisia hävittämään piirittäjien saartokaivantoja.
Yksi sotilaista oli tarttunut päähän katolilaisten päällikköä, joka ei näyttänyt ainoatakaan elonmerkkiä; toinen kannatti häntä jaloista, ja molemmatkin varustautuivat, heilauttaen häntä sitä varten ensin ilmassa, viskaamaan hänet kaivantoon. Yhtäkkiä kuolleeksi luultu avasi silmänsä, tunsi Mergyn ja huusi:
— Herra de Mergy, armoa! olen vankinne; pelastakaa minut! Ettekö tunne ystäväänne Béville'ä? Tämän onnettoman kasvot olivat kokonaan veren peitossa, ja vaikea oli Mergyn tuntea tässä kuolevassa nuorta hovimiestä, joka hänestä oli eronnut niin täynnä iloa ja elämää. Hän antoi asettaa ystävänsä varovasti nurmikolle, sitoi itse hänen haavansa, ja asetettuaan hänet hevosenselkään, antoi kuljettaa hänet hellävaroen kaupunkiin.
Sanoessaan Béville'lle hyvästi ja auttaessaan hevosta patterilta pois, Mergy huomasi, kun sumu hetkeksi hälveni, ratsumiesparven, joka lennätti täyttälaukkaa kaupungin ja myllyn välille. Kaiken todennäköisyyden mukaan oli tämä joukko katolilaisten armeijasta eroitettu osasto, joka aikoi katkaista protestanteilta peräytymistien. Mergy juoksi siitä heti ilmoittamaan La Noue'lle.