— Ei voi kieltää, etteikö se ole oikea sotahevonen, sanoi toinen; katsokaahan minkälaisen sapeliniskun se on saanut päähänsä.
— Miten pulskan näköinen se onkaan! Lisäsi taas toinen; musta ja valkea, aivankuin jos sillä olisi ministerin viitta harteillaan.
Mergy meni talliin, jonka hän huomasi tyhjäksi.
— Ja miksi te annoitte viedä minun hevoseni pois? hän huusi vimmoissaan.
— Herranen aika, armollinen herra, sanoi tallimies; torvensoittaja sen vei, ja sanoi minulle, että se oli teidän keskenne sovittu vaihtokauppa.
Mergy oli kiukusta pakahtumaisillaan, eikä hän kovassa onnessaan tiennyt mitä tehdä, mihin ryhtyä.
— Minä haen kapteenin käsiini, ja hän saa näyttää sille roistolle, joka minulta on varastanut.
— Tietysti, sanoi isäntä, teidän jalosukuisuutenne tekee siinä ihan oikein, sillä tuo kapteeni … mikäs hänen nimensä taas olikaan … hän näytti sentään kovin kelpo mieheltä.
Ja Mergy oli jo sisimmässään tullut siihen päätökseen, että varkaus oli tapahtunut ainakin kapteenin suostumuksella, jos ei suorastaan hänen käskystään.
— Voitte samalla kertaa saada takaisin — isäntä lisäsi — niin, voitte saada takaisin kultaekynne siltä nuorelta neidiltä; varmaankin hänelle tapahtui erehdys, hänen lähtiessä matkoihinsa aamunkoitteessa.