"Hyvä herra", hän virkkoi tälle aivan hiljaa, "niinpiankuin olemme jälleen tavanneet metsästysseurueen, niin voimme mennä korkeaan vesakkoon, ja siellä minä toivoakseni voin näyttää, etten suinkaan tahdo välttää kohtausta teidän kanssanne."
Comminges katsoi häntä ilmein, jossa kuvastui samalla kertaa sääliä ja hyväätuulta.
— Niinpä tietenkin, tahdon kyllä teitä uskoa, hän vastasi; mutta mitä minulle tekemäänne ehdotukseen tulee, niin en voi siihen suostua. Emmekä ole mitään moukkia, että tappelisimme aivan yksin; ja ystävämme, joiden on määrä olla siinä mukana, eivät antaisi milloinkaan anteeksi sitä, ellemme olisi odottaneet heitä.
— Kuten teitä haluttaa, herra kreivi, Mergy sanoi. Ja hän palasi taas rouva de Turgis'n rinnalle, jonka hevonen oli päässyt muutaman askeleen edelle. Kreivitär ratsasti pää rinnalle painuneena, ja hän näytti kokonaan vaipuneen ajatuksiinsa. He tulivat kaikki kolme koko ajan vaiti ollen, tienristeykseen, jossa heidän kulkemansa lehtokuja päättyi.
— Eikö se ole metsästystorvi, joka nyt kuuluu? Comminges kysyi.
— Minusta se tuntuu tulevan vesakosta vasemmalta kupeeltamme.
— Kyllä, kyllä se on torvi, ja vielä bolognalainen. Hitto olkoon jos se ei ole ystäväni Pompignanin torvi. Ette voi uskoa, herra de Mergy, mikä ero on bolognalaisella ja sellaisella torvella, jommoisia viheliäiset Parisin käsityöläiset valmistavat.
— Tämä kuuluu kaukaa.
— Ja minkälainen kaiku siinä on! Kuinka se on täyteläinen! Sen kuullessaan koirat unohtavat juosseensa kymmenen peninkulmaa. Tietäkääs, totta puhuen ei missään muualla tehdä mitään kunnollista kuin Italiassa ja Flanderissa. Mitä arvelette tästä valloonilaisesta kauluksesta? Se sopii hyvästi metsästyspukuun; minulla on vaikka miten paljon kauluksia ja röyhelöitä; joita pidetään tanssiaisissa; mutta niin yksinkertainen kuin tämä kaulus onkin, niin luuletteko että sitä osattaisi kirjailla Parisissa? ei ensinkään. Olen tilannut sen Bredasta. Jos tahdotte, niin pyydän erään Flanderissa olevan ystäväni lähettämään niitä teille… Mutta… (Hän keskeytti lauseensa purskahtaen nauruun). Kuinka olenkaan hajamielinen! Herra Jumala! en enää ajatellutkaan sitä!
Kreivitär pysäytti hevosensa.