Kuningatar löi otsaansa ja huudahti: "Voi, kuinka onneton on kohtaloni!
Etkö tunne omaa tytärtäsi?"
Kuningas hämmästyi kovin. Vihdoin hän sanoi: "Pieni tyttäreni on kasvanut naiseksi."
"Kuinkapa muuten?" virkkoi kuningatar huoaten. "Etkö tiedä, että on kulunut kaksitoista vuotta?"
"Miksi et ole häntä naittanut?" kysyi kuningas.
"Sinä olit poissa", vastasi kuningatar, "ja kuinka olisinkaan löytänyt hänelle sopivan puolison?"
Kuningas kovin kiihtyi. "Ensimmäisen miehen, jonka näen huomenna palatsista lähtiessäni, tulee hänet naida."
Prinsessa häilytteli yhä sulkaviuhkaansa, ja kuningas päätti ateriansa.
Seuraavana aamuna palatsista lähtiessään kuningas näki erään bramaanin pojan keräämässä risuja metsästä palatsin porttien ulkopuolelta. Poika oli suunnilleen seitsemän tai kahdeksan vuoden ikäinen.
Kuningas lausui: "Minä naitan hänelle tyttäreni."
Kukapa voi vastustaa kuninkaan käskyä. Poika kutsuttiin heti, ja hän ja prinsessa vaihtoivat hääseppeleitä.