Siihen asti ehdittyä minä painauduin viisaan mummoni kupeeseen ja tiedustelin häneltä innokkaasti: "Entä sitten?"
Sydämeni syvyydessä oli harras halu päästä itse tuon onnellisen seitsenvuotiaan risujenkerääjän sijaan. Sade humisi illan hiljaisuudessa. Vuoteeni vieressä oleva savilamppu tuskin paloi. Mummon ääni hyrisi hänen siinä satua kertoessaan. Ja kaikki nämä seikat saivat herkästi uskovassa sydämessäni syntymään sen ajatuksen, että minä olin joskus aamun hämärissä keräillyt risuja jonkun tuntemattoman kuninkaan valtakunnassa, ja kohtapa olimme vaihtaneet seppeleitäkin, minä ja prinsessa, suloinen kuin Kauneuden jumalatar. Hänellä oli hiuksissaan kultainen side ja kultaiset renkaat korvissaan. Hänen kaulakäätynsä ja rannerenkaansa olivat kultaiset, kultaiset vitjat kiersivät hänen vyötäisiänsä, ja hänen nilkoissaan helisivät kultaiset tiukurenkaat.
Jos isoäitini olisi ollut kirjailija, kuinka paljon selityksiä hänen olisikaan pitänyt antaa tämän pienen tarinan johdosta! Ensinnäkin kysyisi jokainen, miksi kuningas jäi metsän yksinäisyyteen kahdeksitoista vuodeksi. Toiseksi: minkätähden kuninkaantytär ei joutunut sinä aikana naimisiin? Asiaa pidettäisiin mielettömänä.
Ja jos olisikin päästy niin pitkälle ilman riitaa, niin naimisiinmenon johdosta joka tapauksessa syntyisi kova meteli. Ensinnäkään siitä ei tullut mitään. Toiseksi: kuinka voi tulla kysymykseenkään naimaliitto sotilaskastiin kuuluvan prinsessan ja papilliseen bramaanikastiin kuuluvan pojan kesken? Hänen lukijansa olisivat heti ajatelleet hänen salaa saarnaavan yhteiskunnallisia perintätapojamme vastaan ja olisivat kirjoittaneet kirjeitä sanomalehtiin.
Niinpä rukoilenkin, että isoäitini syntyisi jälleen isoäidiksi ja ettei kohtalon kirous saisi häntä syntymään maailmaan onnesta osattomaksi jääneen tyttärenpoikansa hahmossa.
Sydän iloa ja ihastusta sykähdellen minä senvuoksi kysyin mummolta:
"Entä sitten?"
Mummo jatkoi: Sitten prinsessa kovin murheellisena otti mukaansa pienen puolisonsa, rakennutti suuren palatsin, jossa oli seitsemän sivurakennusta, ja alkoi hellästi vaalia puolisoansa.
Minä hypähtelin vuoteessani, tartuin vieläkin lujemmin pielukseen ja kysyin: "Entä sitten?"
Mummo jatkoi: Pieni poika kävi koulua ja oppi opettajiltansa paljon asioita, ja kun hän kasvoi suuremmaksi, hänen toverinsa alkoivat häneltä tiedustella: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu kanssasi siinä palatsissa, jossa on seitsemän sivurakennusta?"
Bramaaninpoika oli halukas tietämään, kuka hän oli. Hän muisti vain eräänä päivänä olleensa risuja keräämässä ja joutuneensa kokemaan ankaraa hämminkiä. Mutta kaikki tuo oli tapahtunut niin kauan sitten, ettei hän voinut mitään selvästi muistaa.