Saarivaltakunnan lait ja säännöt olivat tosiaankin ihmeteltävät. Jokaisen yksilön sääty oli määrätty ikimuistoisista ajoista. Jokaisella oli oma tehtävänsä, eikä kukaan tehnyt mitään muuta. Missä he olivat ja elivätkin, aina näytti heitä ohjaavan jokin näkymätön käsi — suurten sääntöjen mukaisesti.
Kenelläkään Korttien kuningaskunnan jäsenellä ei ollut tilaisuutta ajatella, kenenkään ei tarvinnut päästä mihinkään päätökseen, ketään ei milloinkaan vaadittu pohtimaan mitään kysymystä. Kansalaiset kulkivat kaikin välinpitämättöminä ja sanattomina totunnaista kulkuansa. Kaatuessaan he eivät aiheuttaneet minkäänlaista hälinää. Siinä he makasivat selällään tuijotellen taivaaseen ikuisesti alkuperäisessä muodossansa.
Korttien kuningaskunnassa vallitsi huomattava hiljaisuus ja täydellinen tyytyväisyys. Milloinkaan ei sattunut kapinaa eikä väkivaltaisuutta. Milloinkaan ei ilmennyt kiihkoa eikä innostusta.
Suuri valtameri, joka lakkaamatta hymisi kehtolauluansa, tuuditteli saaren uneen tuhannet kerrat sitä hellävaroen hyväillen aaltojensa valkealla kädellä. Laaja taivaanlaki sulki saaren untuvainsa peittoon niinkuin emo-lintu, joka hautoessaan levittää siniset siipensä. Kaukana taivaanrannalla ilmaisi tummansininen juova toisen rannikon olemassaoloa. Mutta mikään kiistan tai taistelun melske ei voinut saavuttaa korttien kuningaskuntaa häiritäkseen sen tyyntä rauhaa.
II
Tuossa kaukaisessa vieraassa maassa meren toisella puolen eli nuori prinssi, jonka äiti oli sureva kuningatar. Kuningatar oli joutunut epäsuosioon ja eleli nyt ainoan poikansa keralla merenrannikolla. Prinssi vietti lapsuutensa yksinään ja hylättynä istuen hylätyn äitinsä vaiheilla ja kutoellen suurten kaipaustensa verkkoa. Hän ikävöi päästä etsimään Lentävää hevosta, Kruunupää-käärmettä, Taivaan ruusua, Loihdittuja polkuja tai Kauneuden prinsessaa, joka nukkui Kammon linnassa kolmentoista virran ja seitsemän meren takana.
Koulussa hän kuuli kauppiaan pojan kertovan vieraista kuningaskunnista. Kotwalin poika tarinoi kahdesta Lampun hengestä. Ja kun sade valui virtoina ja pilvet peittivät taivaan, hän istui kynnyksellä katsellen merelle ja virkkoi surevalle äidillensä: "Kerrohan, äiti, minulle jostakin kaukaisesta maasta."
Silloin hänen äitinä kertoi hänelle loppumattoman, lapsuudessaan kuulemansa tarinan ihmeellisestä maasta meren tuolla puolen, missä asui prinsessa Kauneus. Ja nuoren prinssin sydän tuli kaipauksesta kipeäksi hänen istuessaan siinä kynnyksellä katsellen suurelle merelle ja kuunnellen äitinsä tarinaa sateen valuessa virtanaan ja harmaiden pilvien peittäessä taivasta.
Eräänä päivänä kauppiaan poika tuli prinssin luo ja virkkoi terhakasti: "Kuulehan, kumppani, opintoni ovat nyt päättyneet. Minä aion lähteä matkoille etsiäkseni onneani mereltä. Olen tullut sanomaan sinulle jäähyväisiä."
Prinssi sanoi: "Minä lähden kerallasi."