Lopetettuani lukemiseni ja nautittuani illalliseni minä sammutin lampun ja lähdin makuulle pieneen sivuhuoneeseen. Avoimesta ikkunasta, metsiensä tummentoon peittyvien Avalli-vuorten yli, silmäili lukemattomien miljoonien peninkulmien päässä sijaitseva hohteleva tähti tullimaksujen kokoilijaa, joka lepäsi vaatimattomassa telttavuoteessansa. Tuo ajatus minua ihmetytti ja huvittikin, ja enpä tiedä, milloin vaivuin uneen tai miten kauan nukuin. Mutta yht'äkkiä minä kavahdin hereille, vaikka en kuullut mitään enkä nähnyt ketään huoneeseen tunkeutunutta — ainoastaan kukkulan laen yli tasaisesti paistava kirkas tähti oli painunut näkymättömiin, ja kuunsirpin himmeä valo lankesi huoneeseen avoimesta ikkunasta salavihkaa, ikäänkuin tungettelevaisuuttansa häveten.
Minä en nähnyt ketään, mutta olin tuntevinani, kuinka joku minua kevyesti kosketti. Minun herättyäni hän ei virkkanut sanaakaan, viittasihan vain sormuksin runsaasti koristetulla kädellänsä minua varovasti itseänsä seuraamaan. Minä nousin aivan hiljaa, ja vaikka tämän aution palatsin lukemattomissa suojissa, missä äänet uinuivat ja kaiku valvoi, ei ollutkaan ketään muuta kuin yksin minä, pelkäsin kuitenkin joka askelella jonkun heräävän. Useimmat palatsin suojat olivat aina suljettuina, ja minä en ollut milloinkaan niissä käynyt.
Minä seurasin henkeäpidättäen ja kuulumattomin askelin näkymätöntä opastani — en osaa sanoa minne. Kuinka monien loputtomien ja ahtaiden käytävien, kuinka monien pitkien välikköjen, kuinka monien hiljaisten ja juhlallisten vastaanottosalien ja pienten salakammioiden läpi minut kuljetettiinkaan!
Vaikka en voinutkaan nähdä kaunista opastajaani, ei hänen hahmonsa kumminkaan ollut henkisen katseeni tavoittamattomissa: — arabialainen tyttö, kiinteät ja marmorinsileät käsivarret väljistä hihoista välkkymässä; päähineen reunasta lankesi hänen kasvoillensa ohut harso, ja vyössä hänellä oli käyrä tikari! Minusta tuntui siltä, että olin joutunut erääseen Arabian tuhannesta ja yhdestä yöstä ja että olin yön pimeydessä nukkuvan Bagdadin pimeillä ja ahtailla kaduilla etsimässä tietä vaaralliseen lemmenkohtaukseen.
Vihdoin sorea oppaani äkkiä pysähtyi tummansinisen väliverhon eteen ja näytti osoittavan jotakin sen juurella olevaa. Siinä ei ollut mitään, mutta äkillinen pelonkauhu sai veren suonissani jähmettymään — minusta tuntui siltä, kuin olisin nähnyt siinä permannolla verhon edessä runsaasti kullalla kirjailtuihin vaatteisiin puetun kammottavan neekeri-eunukin, joka istui jalat ojossa ja nukkui, paljastettu miekka sylissään. Kaunis kuljettajani hypähti kevyesti hänen jalkojensa yli ja kohotti esiripun reunaa. Minä näin vilahdukselta osan huonetta, jonka lattiaa peittivät persialaiset matot. Joku istui siellä vuoteessaan — minä en voinut häntä nähdä, havaitsinhan vain kullankirjailtuihin aamukenkiin upotetun viehättävän jalkaparin, joka pisti esiin avaroista safraninkeltaisista roimahousuista ja lepäsi huolettomasti oranssinvärisellä samettimatolla. Toisella puolella oli sinertävästä kristallista leikattu tarjotin ja siinä muutamia omenoita, päärynöitä, oransseja sekä runsaat määrät rypäleitä, jotka kahden pienen pikarin ja kultaisen viinikulhon keralla ilmeisesti olivat vierasta odottamassa. Huoneessa palavan oudonlaisen suitsutuksen voimakas, huumaava tuoksu sai minut melkein tajuttomaksi.
Kun yritin vapisevin sydämin astua eunukin ojennettujen jalkojen yli, hän äkkiä kavahti hereille, ja miekka putosi hänen sylistänsä permantoon heleästi kilisten.
Kamala kiljahdus herätti minut, ja minä havaitsin nyt istuvani vuoteessani ankarasti hikoillen. Kuunsirppi näytti aamunkajasteessa kalpealta kuin uupunut sairas unettoman yön jälkeen, ja hupsu Meher Alimme huuteli kuten ainakin: "Takaisin! Takaisin!" astellen eteenpäin autiolla tiellä.
Siten loppui äkkiarvaamatta arabialainen yöni; mutta olihan vielä tuhat yötä jäljellä.
Nyt joutuivat päiväni ja yöni ankaraan ristiriitaan. Päivällä minä toimittelin uupuneena töitäni ja kiroilin yötä, joka lumosi minua tyhjillä unillansa. Mutta illan tullen jokapäiväinen elämäni ja siihen kuuluva työn pakko ja rasitus näyttivät minusta mitättömältä, turhalta, naurettavalta askarrukselta.
Yön tultua minut valtasi omituinen päihtymys. Minä muutuin tuntemattomaksi, ammoin eläneeksi henkilöksi ja näyttelin osaani kirjoittamattomassa historiassa, ja lyhyt englantilaismallinen nuttuni sopi siihen yhtä huonosti kuin ihomyötäiset housunikin. Punainen samettilakki päässäni, avarat paidzhama-housut, kirjailtu ihokas, pitkä, liehuva silkkinuttu ylläni ja värillinen nenäliinani attar-öljyä tuoksuen minä täydessä asussani istuin mukavassa pehmeässä nojatuolissani ja vaihdoin savukkeeni ruusuvedellä täytettyyn monikierteiseen nargileh-piippuun hartaasti odotellen ihmeellistä kohtausta, jonka aikana saisin olla rakastettuni seurassa.